lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kumman kipulääkkeen sinä valitsisit?

Subutex on opioidiriippuvaisten korvaushoidossa käytettävä lääke. Se on myös eniten kuolemia Suomessa aiheuttava huume. Tarkemmin sanoen kuolemat aiheuttaa Subutexin vaikuttava aine buprenorfiini, joka on synteettinen opioidi.


Viimeisimmät tarkat tiedot huumekuolemista ovat vuodelta 2010, jolloin menehtyi 156 henkilöä. Buprenorfiini tappoi heistä 46. Toiseksi eniten tappoi tramadoli (26) ja kolmanneksi eniten fentanyyli (16). Synteettisiä opioideja kaikki.

Huumeidenkäyttäjille aineet ovat tuttuja, mutta kuka tavallinen tallaaja tuntee tramadolin? Aika harva. Amfetamiinin, LSD:n ja hasiksen osaa jokainen luetella, mutta Suomen toiseksi tappavin huume on suurelle yleisölle tuntematon.

Ei pitäisi olla. Tramadolia saattaa löytyä kenen tahansa lääkekaapista, sillä se on suhteellisen yleinen kipulääke, jota käytetään esimerkiksi hermosäryn hoitoon. Apteekeissa sitä myydään muun muassa kauppanimillä Tramal ja Tradolan.

Entä kolmanneksi yleisin tappaja fentanyyli? Myös se on kipulääke, mutta harvemmin käytetty kuin tramadoli. Fentanyyliä määrätään vain erittäin voimakkaisiin kiputiloihin. Sillä hoidetaan esimerkiksi syövän terminaalivaiheen kipuja. Fentanyyliä myydään laastarimuodossa, yleensä kauppanimellä Durogesic.

Edes kokeneet huumeidenkäyttäjät eivät aina ymmärrä, miten vahvaa fentanyyli on. Niinpä Durogesic-laastarien teho tulee monelle yllätyksenä, ja laastarin laittaminen suuhun tai nielaiseminen pikaisen vaikutuksen toivossa voi olla kohtalokasta. Fentanyyli, jota media kutsuu myös synteettiseksi heroiiniksi, onkin ajoittain otsikoissa laastareiden väärinkäytön aiheuttamien kuolemien takia.

Tramadoli sen sijaan ei uutisissa näy. Heroiini, kokaiini, ekstaasi ja gamma ovat kyllä jatkuvasti esillä, mutta ne eivät edes yhdessä tapa niin paljon kuin tramadoli.

Subutexia on helppo demonisoida, koska sitä käyttävät vain narkomaanit. Fentanyyliinkin kuolevat lähinnä laastareiden väärinkäyttäjät. Tramadolia kuitenkin käyttävät monet töissä käyvät ja perheestään huolehtivat tavalliset ihmiset. Ehkä juuri siksi tramadolista ei revitä kohuotsikoita. Kukapa haluaisi leimata niin sanottuja kunnon kansalaisia huumeidenkäyttäjiksi. Tai omaa läheistään.

Opioideissa on riskinsä ja haittansa, mutta niiden lääkekäyttöä ei kyseenalaisteta. Toisin on kannabiksen laita. Kannabis on turvallisempi kipulääke kuin opioidit, sillä se ei aiheuta fyysistä riippuvuutta eikä sen yliannostukseen voi kuolla. Tästä huolimatta on paljon helpompaa saada resepti tramadolille tai jollekin muulle opioidille kuin lääkekannabikselle.

Tramadolireseptin voi kirjoittaa kuka tahansa lääkäri, mutta kannabista monet lääkärit eivät suostu määräämään lainkaan. Lääkekannabista ei edes saa pelkällä reseptillä, vaan potilaan on lisäksi haettava erityislupaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta. Luvan voi saada vuodeksi kerrallaan. Ensimmäinen lupa myönnettiin vuonna 2006, ja kesällä 2013 niitä oli myönnetty noin sata.

Kannabis ei auta kaikkiin kiputiloihin, joita yleensä hoidetaan opioideilla. Joissain tapauksissa se kuitenkin auttaa. Tällaisissa tapauksissa on vaikea perustella, miksi koukuttava ja tappava opioidi olisi parempi vaihtoehto kuin kannabis.

Koska huumevalistuksessa vedotaan aina lapsiin, teen minäkin niin. Jos siis sinun lapsesi olisi pakko turvautua vahvaan kipulääkitykseen, haluaisitko hänen käyttävän mieluummin Subutexin jälkeen Suomen tappavinta huumetta vai ainoastaan miedoksi huumeeksi luokiteltua kannabista?

15 kommenttia:

  1. Buprenorfiinia käytetään kans Suomessa paljon kipulääkkeenä norspan ja temgesic nimillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin käytetään. Lisäksi on kissoille ja koirille tarkoitettu buprenorfiinia sisältävä Vetergesic-injektioneste.

      Poista
  2. meitsi käyttää subuu kipulääkityksenä, ränniin kylläki mut ainakaa ei satu? :D

    VastaaPoista
  3. ja sekin vielä etttä jos poltat hatsia ja on vaikkapa nyt tämä tramal-lääke kipulääkkeenä käytössä, johonki kroonisee kipuun pari nappulaa päivässä. lääkäri jos ei diggaa plaadidaadista niin se voi vaatia "puhtaat seulat"(huumetestin) tai se ottaa tramalinn pois, koska se tramal+pilvenpolttelutuokiot on ""sekakäyttöä""

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sikäli koomista kun itellä on tramalia yms vahvempaa "lääkettä" parit nappulat päiväään päällekkäin niin eikös se vasta ookkin sitä seka_vitun_käyttöä..!?!?! hatsilla olisi mahdollista tiputtaa väh. 50% nykyisestä lääkityksestä.. hyvinvointivatio, mikä se o?!?!?

      Poista
    2. Monet lääkärit suhtautuu opioideihin itsestäänselvyytenä ja kannabikseen epäluuloisesti sen huumemaineen vuoksi, vaikka juuri opioidien käyttö huumeena on paljon tuhoisampaa kuin kannabiksen. Ja ihan totta: jos vedät vaikka Tramalia + Lyricaa + Xanoreita niin se on hyväksyttävää, mutta Tramalien ja kannabiksen yhteiskäyttö onkin sekakäyttöä ja narkkarin merkki. En ole millään missiolla jonkun aineen puolesta ja toista vastaan niin kuin toisaalla eräs lukija epäili, vaan haluaisin nähdä eri lääkinnälliset aineet tasavertaisina vaihtoehtoina ja tarvittaessa toisiaan tukevina.

      Poista
  4. "Kannabis ei auta kaikkiin kiputiloihin, joita yleensä hoidetaan opioideilla."

    Älyttömintä tässä lääkekannabiskuviossa on, että jos sitä määrätään, se on viimesijainen lääke eli kaikki muut vaihtoehdot on ensin käytävä läpi. Potilaan on siis käytettävä ensin suolistotulehduksia aiheuttavia kipulääkkeitä, koukuttavia opioideja ja kaikkea muuta, ja jos ne eivät auta, lääkäri voi yrittää, josko lääkekannabis auttaisi. Edellytyksenä tietenkin on, että lääkäri ei ole suomalaisen huumevalistuksen uhri, vaan kykenee edes jokseenkin itsenäisesti perehtymään lääkekannabiksesta tehtyihin tieteellisesti päteviin tutkimuksiin, eikä kategorisesti kiellä "huumausainetta" potilaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään lisättävää. Olen itse tilanteessa jossa olen käynyt kaikki tarjolla olevat lääkkeet läpi ja aion nyt syksyllä pyytää reseptiä lääkekannabikselle. Saa nähdä miten käy :/

      Poista
  5. Toisin kuin buprenorfiinin (tai itse asiassa buprenorfiini ei tapa ketään, sen sekakäyttö voi tappaa) ym. aiheuttamissa myrkytyskuolemissa, tramadolin kohdalla valtaosassa on kyse itsemurhatapauksista.

    Lääkärien suhtautuminen kannabiksen käyttöön kipulääkkeenä ei johdu pelkästään asenteista, vaan myös siitä, että valtaosaan kiputiloista sen teho on minimaalinen opioideihin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyykö tosta jotain dataa, että itsemurhatapauksista? Ja kyllä, moniin kiputiloihin opioidit auttavat kannabista paremmin, mutta joskus kannabis auttaa yhtä paljon tai jopa paremmin, ja silloin sen tulisi olla potilaan käytettävissä.

      Poista
  6. Käsittääkseni buprenorfiiniin ei kuole kovinkaan helposti, mutta muut depressantit, esim. bentsot + alko on siihen päälle se tappava yhdistelmä ja suurimmassa osassa kuolemantapaiksia on nämä 3 läsnä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta. Kyllä, bupreen itseensä on suorastaan vaikea kuolla, ja Subu-kuolemiin liittyykin yleensä se, että kyytipojaksi on otettu vähintään bentsoja ja alkoa.

      Poista
  7. 2kpl 2mg rivatrillia, 2kpl 150mg tramalia, pregapalin 150mg 2kpl ja 2millin töötti subutexiä, kahvia 2 kupillista ja odottaa n.1h niin vot vot mitkä fiilarit t.harri from salo!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten hyvä, mutta älä vaan vedä kolmatta kupillista kahvia, ettei mene öyskäilyksi.

      Poista
  8. Niin no käyttäsin varmaan vähän kaikkea nykyään kun on toi buprenorfiini vaihdettu 14mg ylläpito annoksesta 70mg metadonia niin kyl hatsi kelpaisi tähän päälle mikäettei

    VastaaPoista