sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Sekasorron ja kuumotusten vuosi 2019

On aika katsoa taaksepäin ja todeta, että vuonna 2019 Tor-verkon suomalaisessa huumeskenessä tapahtui enemmän kuin viitenä aikaisempana vuotena yhteensä.

Silkkitie perustettiin loppuvuodesta 2013 ja Sipulikanava alkuvuodesta 2014. Skene nykymuodossaan syntyi näiden sivustojen myötä. Sipulikanava bustattiin loka-marraskuun vaihteessa 2017 ja se korvautui Torilaudalla (jota myös Sipulitoriksi kutsutaan), mutta muuten tilanne pysyi suhteellisen vakaana vuoteen 2019 saakka.

Sitten alkoi tapahtua.

Helmi-maaliskuun vaihteessa 2019 Silkkitie sulkeutui. Tekniset ongelmat olivat riivanneet sivustoa jo vuosia, mutta sulkeutuminen tuli silti yllätyksenä. Yleisesti oletettiin, että Silkkitie jatkaisi rahan tahkoamista Kapteenille niin pitkään kuin mahdollista vaikka autopilotilla.

Silkkitien jättämää tyhjiötä ilmestyivät täyttämään Kauppa ja Sipulimarket. Kauppa kuitenkin katosi pian ilman selityksiä, mikä lisäsi suomalaisten vendorien epäluuloa darknet marketeja kohtaan. Niinpä jotkin tunnetut ja hyvämaineiset vendorit alkoivat myydä huumeita täysin uudella tavalla. Ne mainostivat tuotteitaan Torilaudalla ja hoitivat kaupankäynnin Tor-verkon JitJat-viestisovelluksessa.

Toukokuussa Tulli julkaisi tiedotteen, jossa kertoi takavarikoineensa Silkkitien palvelimen. Tämä luonnollisesti aiheutti kuumottelua Torilaudalla.

Minä puolestani julkaisin Sipulimarketin ylläpidon haastattelun. Päädyin myös itse haastateltavaksi, sillä sain kunnian vierailla Yle Puheella Juuso Pekkisen ohjelmassa. Tunnin mittainen jakso löytyy Yle Areenasta nimellä "Tor-verkon huumekaupasta ja huumejournalismista Aarno Malinin kanssa".

Minä ja Juuso.

Kesällä JitJat lakkasi toimimasta. Sipulimarket oli jo vakiinnuttanut asemansa Silkkitien korvaajana, joten takaiskun kokeneet JitJat-myyjät siirtyivät sinne. Sipulimarket kuitenkin kärsi jatkuvasta häiriköinnistä ja kiristysyrityksistä. Siitä myös levitettiin phishing-linkkejä, joilla kalasteltiin käyttäjien tunnuksia. Joku teki kaikkensa lietsoakseen epäluottamusta Sipulimarketia kohtaan.

Elokuussa Sipulimarketin vastainen kampanja sai huipennuksensa, ja minä jouduin tapahtumien keskipisteeseen. Torilaudalla julkaistiin kuvakaappauksina minun yksityiset keskusteluni marketin ylläpidon ja joidenkin vendorien kanssa. Näytti siltä, että Sipulimarketiin oli murtauduttu, joten ylläpito sulki sivuston.

Joku siis käytti minua pelinappulana kaataakseen Sipulimarketin. Torilauta kuohui, ja Ylilaudallakin asiaa puitiin. Oloni oli epätodellinen. Aivan kuin minut olisi tempaistu keskelle jonkin saippuasarjan villeimpiä käänteitä. Saippuasarja tosin ei ollut ihan perinteinen, vaan sijoittui pimeän verkon huumemaailmaan.

Sipulimarketin sulkeuduttua Tor-verkkoon ilmestyi saman tien uusi huumekauppasivusto nimeltä Keidas. Suuri osa vendoreista siirtyi sinne, mutta jotkut välttelivät sitä ja alkoivat mieluummin myydä huumeita sähköpostitse.

Lokakuussa Sipulimarket teki comebackin, kun sen ylläpito oli vakuuttunut siitä, ettei kukaan sittenkään ollut murtautunut sivustolle. Itsellenikin oli tässä vaiheessa valjennut asioiden todellinen laita. Yksityisviestieni vuotamisen takana oli Keitaan ylläpito, joka sattui olemaan myös Kaupan ylläpito. Hän oli päässyt käsiksi viesteihini, koska olin kirjautunut Kauppaan samoilla tunnuksilla kuin Sipulimarketiin. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Kun Sipulimarket avasi taas ovensa, Keidas katosi ilman selityksiä, aivan kuten Kauppa aikaisemmin. Varmaa syytä tähän en tiedä, mutta olen kuullut, että Keidas olisi joutunut jonkinlaisen tietomurron kohteeksi.

Pian Sipulimarketin ylläpitoon otti yhteyttä sivuston käyttäjä, joka kertoi, että hänen ostajatilinsä oli kaapattu phishing-linkillä ja sillä oli annettu feikki positiivinen palaute KymppiSäkki-nimiselle vendorille. Tämä viittasi siihen, että KymppiSäkki oli Keitaan ylläpito. KymppiSäkille tuli porttikielto Sipulimarketiin.

Marraskuussa minuun otti yhteyttä henkilö, joka kertoi aikeestaan avata Tor-verkkoon täysin uudenlainen piilopalvelu nimeltä Utopia. Keitaan/Kaupan ylläpidon sikailujen takia olin aluksi epäluuloinen häntä kohtaan, mutta pian huomasin sen olevan turhaa. Utopia on erittäin lupaava palvelu, jonka tarkoituksena on auttaa ihmisiä tekemään järkeviä päätöksiä huumeiden ostamiseen ja käyttöön liittyen. Voit lukea lisää Utopiasta täältä.

Loppuvuodesta Tor-verkkoon nousi kusetussivustoja solkenaan. Niillä oli nimiä kuten Alepa, Prisma, Espoo ja Torikauppa. Yleisesti ajatellaan, että niiden takana oli yksi ja sama henkilö, ja eräs yhteydenottaja esittikin minulle siitä todisteet.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että esimerkiksi Alepa ja Prisma olivat Keitaan kopioita, mistä jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä.

Prisma ja Keidas.

Minulle on esitetty varsin vakuuttavat todisteet myös siitä, että kusetussivustojen tekijä toimi Silkkitiellä TwoWolves-nimisenä vendorina. TwoWolves kalasteli phishing-linkeillä ostajien tunnuksia vuonna 2017. Myös vendorit Chohanzia ja DeepStatus tekivät samaa. Kaikkien toiminta oli kuin samasta muotista, joten nimimerkkien takana lienee sama henkilö. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Vuosi 2019 sai joulukuussa dramaattisen päätöksen, kun Tulli piti tiedotustilaisuuden, jossa väitti sulkeneensa Silkkitien ja tunnistaneensa lähes 8 000 sivuston käyttäjää. Väite sulkemisesta on täyttä paskaa, ja siitä voit lukea lisää täältä. Väite käyttäjien tunnistamisesta lienee täyttä totta, joten Torilaudalla alkoi ennennäkemätön kuumottelu. Keskustelu kotietsinnöistä ja kuulusteluista kävi vilkkaana, ja se jatkuu edelleen.

Sellainen oli vuosi 2019. Entä mitä on odotettavissa vuonna 2020?

Varmaa on, että Torilauta tulee sulkeutumaan 1. marraskuuta 2020, sillä laudan perustaja sysop on näin ilmoittanut. Lisäksi veikkaan, että Sipulimarket tulee vahvistamaan asemaansa Silkkitien manttelinperijänä, ja rotta, joka myös Kauppiaana tunnetaan, tulee jatkamaan ihmisten huijaamista phishing-linkeillä ja uusilla kusetussivustoilla. Tulli ei tule saamaan Kapteenia kiinni ja väistää jatkossakin aihetta koskevat kysymykset.

Sipulimarketilla on muuten infosivu avoimessa verkossa osoitteessa sipulimarket.net. Kusettaja on ostanut osoitteen sipulimarket.fi, josta löytyy virallisen infosivun kanssa muuten identtinen sivu, paitsi että linkki marketiin on vaihdettu phishing-linkiksi.

Palaan vielä Juuso Pekkiseen. Vuoden 2019 lopussa Yle julkaisi artikkelin, jossa Juuso listaa ohjelmansa jaksoja, jotka jokaisen tulisi kuunnella. Huumejakson hän mainitsee ensimmäisenä. Paukuttelen sen vuoksi henkseleitä vielä pitkään.