Heroiinissa voi olla HIV – tästä on kyse

Kirjoitin aiemmin tänä vuonna kaksi postausta kirjasta nimeltään Tästä on kyse - Tietoa päihteistä. Sen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1996 ja neljäs sekä viimeinen vuonna 2002. Kirjan oli ilmeisesti tarkoitus olla jonkinlainen Sudenpentujen käsikirja huumevalistajille, mutta koska tuohon aikaan valistustyö oli lähinnä pelottelua ja valehtelua, on teoksen sisältökin juuri sitä.

Ensimmäisessä postauksessa kerroin, millaista "valistusta" kirja tarjoaa kannabiksesta ja psykedeeleistä. Toisessa postauksessa kävin läpi opuksen stimulanttiosaston. Kolmas postaus minun oli tarkoitus tehdä jo aikoja sitten, mutta kirja aiheutti yliannostuksen ja mielenterveysongelmia. Levättyäni nyt pari kuukautta pystyn taas jatkamaan työtä. Vielä on sedatiivit jäljellä, joten eiköhän vilkaista, mitä kaikkea kirja niistä kertookaan.

HEROIINI

Heroiinin fyysiset vieroitusoireet kestävät noin 7-10 vuorokautta, kodeiinin aiheuttamat oireet kestävät kaksi viikkoa. Heroiini on kaikkein euforisoivin opioidi ja muutenkin übervahvaa kamaa. Kodeiini sen sijaan on kaikkein miedoin Suomessa kivunhoidossa käytettävä opioidi ja ihan löröä verrattuna polleen. Miten ihmeessä heroiinin viekkarit voisivat kestää vähemmän aikaa kuin kodeiinin? No ei tietenkään mitenkään.

Kaliningradissa 2500 narkomaania sai HIV-tartunnan heroiinista, johon oli lisätty HIV-virusta sisältänyttä verta. Heroiinin valmistajat uskoivat veren tehostavan huumeen vaikutusta. Melkoinen tarina, eikö vain? Tämä tapahtui vuonna 1997, ja muistan kuinka siitä uutisoitiin ja kohistiin Suomessa. Tarinan perusteella huumeidenkäyttäjät ovat paitsi kamalia hirviöitä, koska levittävät tahallaan HIViä, myös helvetin tyhmiä, koska luulevat veren tehostavan huumeen vaikutusta. Juuri tällaisia kauhutarinoita media rakastaa ja yleisö janoaa.

Mutta miten on totuuden laita? Se pitää paikkansa, että Kaliningradissa oli räjähdysmäinen HIV-epidemia 90-luvun lopulla, muu ei niinkään. Kirja on käyttänyt lähteenään kahta Helsingin Sanomien artikkelia vuodelta 1997. En ole löytänyt niitä netistä, mutta olen kahlannut läpi lukuisia ulkomaisia artikkeleita aiheesta, ja jostain kumman syystä niistä missään ei ole pienintäkään mainintaa siitä, että heroiiniin olisi lisätty HIViä tai että HIV olisi tarttunut heroiinin mukana. Sen sijaan niissä kerrotaan, että HIV on levinnyt likaisten neulojen välityksellä, niin kuin se yleensä leviää. Jaa-a, kumpaakohan uskoisi, Suomen vai koko muun maailman mediaa? Vuonna 1997 Suomi oli huumeista uutisoinnin suhteen vielä surkea kehitysmaa, joten taidanpa tässä tapauksessa uskoa mieluummin vaikka New York Timesia.

BUPRENORFIINI

Buprenorfiinin kivunlievitys on morfiinin luokkaa, mutta vaikutuksen kesto on kaksinkertainen. Opioidit luokitellaan mietoihin, keskivahvoihin ja vahvoihin. Buprenorfiini kuuluu keskivahvoihin. Vahvoihin kuuluvat muun muassa oksikodoni, fentanyyli ja morfiini. Kivunhoidossa morfiini on opioidien kuningas, ja siksi sitä määrätään esimerkiksi syövän terminaalivaiheessa usein vasta viimeisenä vaihtoehtona, kun muista opioideista ei enää ole apua. Outo juttu, että kirjan tekijöiden lisäksi kukaan muu ei ole vielä tajunnut bupren olevan morfiinin vertainen kivunlievittäjä. Veikkaan, ettei kukaan tule ikinä tajuamaankaan.

Osittaisena antagonistina buprenorfiini aiheuttaa varsinaisten opiaattien, kuten heroiinin kanssa opiaattivieroitusoireet. Aiheuttaa kyllä siinä tapauksessa, jos henkilö on riippuvainen "varsinaisista opiaateista". Jos taas henkilö ei ole riippuvainen eikä minkäänlaisia viekkareita ilman buprea ole luvassa, ei bupre niitä myöskään aiheuta. Se vain saattaa blokata "varsinaisten opiaattien" vaikutuksen.

Bentsodiatsepiinien tai alkoholin yhtäaikainen käyttö buprenorfiinin kanssa voi johtaa yhteisvaikutuksena yliannostuskuolemaan mm. hengityslaman seurauksena. Tämä on ihan aiheellinen varoitus. Sen tehoa tosin syö se, että kirjan mukaan lähes kaikki aiheuttaa hengityslamaa.

FENTANYYLI

Fentanyyli on noin tuhat kertaa morfiinia voimakkaampaa. Eikä ole, kuin sata. Tämä kuvaa hyvin sitä, miten täsmällistä kirjan tarjoama tieto on.

GHB

Yhdysvalloissa GHB:tä kerrotaan käytetyn ns. tyrmäystippoina alkoholiin sekoitettuna. GHB liukenee helposti juomiin, se on väritöntä sekä hajutonta, eikä GHB:n alkoholijuomaan lisäämistä juuri pysty erottamaan maustakaan. No ei todellakaan ole hajutonta. Ja pitää kyllä olla makuaistinsa todella pahasti käräyttänyt tapaus jos ei erota juomassaan olevaa gammaa.

BENTSODIATSEPIINIT

Kirja luettelee yhdeksän eri bentsodiatsepiinia ja kertoo niistä vähän sitä sun tätä. Johdonmukaisuutta ei ole. Esimerkiksi diatsepaamin kohdalla kerrotaan ilman mitään erityistä syytä, minkä värisiä markkinoilla olevat tabletit ovat, mutta minkään muun aineen kohdalla tätä ei kerrota. Tematsepaamin kohdalla varoitetaan, että tabletin liuottaminen nesteeseen ja käyttö suonensisäisesti voi johtaa kudostulehduksiin ja amputaatioon. Tämä on toki ihan todellinen riski, mikäli filtteröi tabletin huonosti ja rännää sidosaineita sun muuta moskaa, mutta riski koskee kaikkia bentsoja (tai pillereitä ylipäätään), ei ainoastaan tematsepaamia. Loratsepaamia on markkinoilla paitsi tabletteina myös injektoitavana nesteenä, ja kirja sanoo aineen olevan haluttu katukaupassa sen injektoitavuuden takia. Myös midatsolaamia on markkinoilla sekä tabuina että nesteenä, mutta sen suonensisäisen käytön kirja sanoo aiheuttavan tukkeumia. Kirja ei siis tarkenna, että ainoastaan tabut voivat aiheuttaa tukkeumia, vaan väittää midatsomlaamin ylipäätään tekevän niin. Tämä herättää kysymyksen, miten apteekissa myytävä injektoitavaksi tarkoitettu lääkeaine voisi aiheuttaa tukkeumia. Vastaus: ei mitenkään.

MUUT LÄÄKKEET

Eräät ripulilääkkeet sisältävät opiaattijohdannaisia. Minun tiedossani ei ole Suomen markkinoilla myytäviä ripulilääkkeitä, jotka sisältäisivät opiaattijohdannaisia (sivistäkää minua jos olen väärässä). Kirjan tekoaikaan apteekeissa kuitenkin myytiin ripulilääke Tannoponia, joka oli varsinainen friikki lääkkeiden keskuudessa ja josta kirjoitin postauksen viime elokuussa. Tannoponin vaikuttava aine oli oopiumjauhe, eli oopiumunikon kotahedelmän maitiaisneste, joka oli kuivattu ja jauhettu. Se ei siis ollut mitään oopiaattijohdannaista, vaan itse oopiumia. Että tuokin meni kirjalta pieleen.

Tämä on Tästä on kyse -trilogian viimeinen postaus. En ole yleensä uskonnollinen ihminen, mutta nyt kiitän Jumalaa (joka on muuten luonut maailmaan hillittömän määrän erilaisia huumeita, melkoinen tyyppi) siitä, ettei minun enää ikinä tarvitse koskea kirjaan nimeltä Tästä on kyse - Tietoa päihteistä.

Älkää tekään tehkö niin. Voin kokemusasiantuntijana vakuuttaa, että se aiheuttaa hengityslamaa ja veren hyytymistä. Just say no!