perjantai 27. marraskuuta 2015

Huumekäyttäjän oppikoulu

Luulin jo olevani niin turtunut median ajoittaiseen typeryyteen, ettei järjettöminkään huumeuutinen saisi sappeani kiehumaan, mutta väärässä olin.

Yle tuuttasi 18. marraskuuta bittiavaruuteen uutisen, joka ei ole uutinen lainkaan, vaan nippu väitteitä, joita ei perustella mitenkään. Tämä sinänsä on valitettavan tyypillinen tapa uutisoida huumeista, mutta nyt mennään metsään poikkeuksellisen lujaa.


Tiivistettynä "uutisessa" haastatellaan kajaanilaista nuorisotyöntekijää, joka kertoo kauhutarinoita huumeidenkäyttäjistä ja Järvenpään päihdesairaalasta. Jutun lopussa haastatellaan myös päihdesairaalan johtajaa, joka ampuu nuorisotyöntekijän väitteitä alas.

Mitään muita lähteitä toimittaja ei ole käyttänyt, joten jutussa on sana sanaa vastaan. Tästä huolimatta toimittaja on tehnyt tarkoitushakuisen valinnan kertoa nuorisotyöntekijän sanomiset faktoina, joiden varaan hän rakentaa koko jutun, kun taas päihdesairaalan johtajan sanomiset hän kertoo lainauksin, eli johtajan mielipiteinä.

Otsikko kuuluu näin: Huumevieroitus voi olla huumekäyttäjän oppikoulu  lääkkeet päätyvät katukauppaan. Tässähän ei ole mitään uutta. Huumevieroituksessa olevat usein kertovat toisilleen kokemuksiaan ja jakavat tietoa keskenään. Tätä ilmiötä kuvaili jo William S. Burroughs omaelämäkerrallisessa romaanissaan Nisti, joka julkaistiin vuonna 1953.

Toisin kuin otsikossa annetaan ymmärtää, kaikki lääkkeet eivät suinkaan päädy katukauppaan. Pieni määrä päätyy, sillä valvonta ei aina pelaa. Aivan kuten jotkut terveyskeskusasiakkaat myyvät lääkärin heille määräämät reseptilääkkeet kadulla. Nämä ovat lieveilmiöitä, joita ei voi täysin kitkeä pois niin kauan kun lääkkeitä ylipäätään on olemassa.

Sitten päästään itse asiaan. Ingressissä todetaan näin: Moraali rappeutuu huumepiireissä entisestään, sillä vanhemmat käyttäjät opastavat yhä nuorempia suonensisäisiin huumeisiin. Mihin tämä väite perustuu? Onko jossain tilasto tai tutkimus, joka kertoo huumepiirien yleisen moraalin tason? Onko jossain diagrammi, joka kertoo kokeneiden opastajien ja kokemattomien nuorten välisen ikähaarukan?

Jos väite esitettäisiin nuorisotyöntekijän mielipiteenä, niin mikäs siinä, kyllä mielipiteitä maailmaan mahtuu. Näin ei kuitenkaan tehdä, vaan väite esitetään faktana.

Ja pahemmaksi menee leipätekstissä: Vielä 15 vuotta sitten vanhemmat käyttäjät kunnioittivat sitä, että he eivät myyneet huumeita alaikäisille. WTF?!?

Alaikäisten huumeidenkäyttö oli kyllä ihan todellinen ongelma myös 15 vuotta sitten ja  uskokaa tai älkää  jopa sitä ennen. Nykyään huumeita voi tilata netistä, mutta ennen vanhaan ne oli pakko ostaa muilta käyttäjiltä. Mistä muualtakaan alaikäiset olisivat niitä ostaneet, jos eivät vanhemmilta käyttäjiltä?

Hassu juttu muuten, että lapsuuteni huumevalistuksessa käyttäjät kuvattiin moraalittomina hirviöinä, mutta nyt heitä muistellaan ritarillisina periaatteen ihmisinä.

Onneksi edes osa kajaanilaisen nuorisotyöntekijän horinoista esitetään lainauksina, eikä faktoina. Hän muun muassa sanoo, että Järvenpään päihdesairaalasta haetaan korvaushoitolääkkeitä Kajaanin seudulle, jossa Subutexin kysyntä on kovaa ja sen arvo satoja euroja.

Siis satoja euroja!

Lisäksi hän sanoo, että huumeiden hankkiminen on muuttunut siten, että ennen piti tuntea käyttäjiä, mutta nykyään netistä tilaaminen on helpottunut huomattavasti.

Jälkimmäinen lainaus on totta, mutta se on ristiriidassa ensimmäisen kanssa. Kun kerran netistä tilaaminen on helpottunut, miksi Kajaanissa maksetaan Subutexista satoja euroja? Kuka tahansa voi tilata esimerkiksi Silkkitieltä Subutexia suoraan postilaatikkoonsa, ja viimeksi kun tarkistin, oli Suomesta tilatun Subutexin hinta 4660 euroa. Miksi kukaan maksaisi siitä satoja euroja?

Vaikuttaa surkealta opinahjolta tuo "huumekäyttäjän oppikoulu". Tai sitten Kajaanissa asuu Suomen vajaaälyisimmät narkkarit. Minä en siihen usko, mutta nuorisotyöntekijän puheista sellaisen käsityksen saa.

On surullista, että huumeista ja niiden käyttäjistä uutisoidaan edelleen näin ala-arvoisesti. Yksi syy tämän blogin (jota minun pitäisi päivittää huomattavasti useammin) perustamiseen oli se, että huumeista voi kertoa mediassa mitä tahansa satuja, eikä niillä tarvitse olla mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Yleensä viestimet pitävät velvollisuutenaan korjata esittämänsä väittämät, jos ne osoittautuvat virheellisiksi, mutta huumeuutisiin tämä ei päde. Ilmeisesti taustalla on ajatus, että virheellisistä väittämistä kärsivät ainoastaan käyttäjät, tuo yhteiskunnan vihattu pohjasakka, eivätkä he kehtaa tai pysty vaatimaan oikaisua.

Lisäksi huumeiden ja käyttäjien demonisointi myy aina.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Docventures 420

Tänään alkaa Docventuresin kolmas tuotantokausi. Docventures on suomalaisille jo niin tuttu formaatti, että kovin massiivista promokampanjaa Riku Rantala ja Tunna Milonoff eivät ole tällä kertaa tehneet.

Toista oli kaksi vuotta sitten, kun Docventuresin ensimmäistä tuotantokautta rummutettiin. Tuolloin Yle julkaisi runsaasti promomateriaalia, sekä kuvia että videoita. Alla yksi esimerkki kuvista:


Kahden vuoden takaisia videoita en ole enää löytänyt YouTubesta tai Ylen sivuilta, joten Facebook-linkki esimerkkivideoon riittäköön. Alla ottamani kuvankaappaus siitä:


En tiedä, huomasiko kukaan muu tätä, mutta promomateriaaliin on kätketty hauska yksityiskohta. Yksi seinäkelloista on nimittäin pysäytetty aikaan 4:20. Antamissani esimerkeissä se on kolmas kello vasemmalta, mutta joissain videoissa se on toinen vasemmalta.


Promokuvassa näkyy Rikun rannekello, jonka mukaan kello on kaksikymmentä vaille kolme. Seinäkellot näyttävät siis samaa aikaa, mutta eri aikavyöhykkeillä – kaikki muut paitsi yksi.

4:20 viittaa kannabikseen. Viittauksen kerrotaan saaneen alkunsa vuonna 1971 San Rafaelissa, Kaliforniassa, kun joukko teinejä päätti kokoontua kyseiseen kellonaikaan iltapäivisin polttamaan pilveä.

Sittemmin huhtikuun kahdeskymmenes päivä, joka yhdysvaltalaiseen tapaan merkitään 4/20, on muodostunut juhlapäiväksi, jolloin pajauttelijat kokoontuvat yhteen lempiharrastuksensa merkeissä.

Luvusta 420 on tullut niin suosittu kannabiksen symboli, että se on Yhdysvalloissa aiheuttanut viranomaisille päänvaivaa. Idahossa pössyttelijät ovat varastaneet 420 mailin merkkipaalun moottoritien varrelta niin usein, että se on korvattu 419,9 mailin merkillä.

Idaho ei ole ainoa osavaltio, joka on kärsinyt varkauksista. Ainakin Washingtonissa ja Coloradossa on tapahtunut samaa, ja myös ratkaisu ongelmaan on ollut sama.


Minnesotassa Goodhuen piirikunnassa on puolestaan tuskailtu tienviittojen kanssa. Piirikunnan läpi kulkee "420th Street", ja sen tienviitat on varastettu niin monta kertaa, että niissä lukee nykyään "42X Street".

Viranomaiset kokeilivat kylttien pulttaamista ja hitsaamista kiinni tolppiin, mutta kyltit vietiin tolppineen. Jos tolpat valettiin sementtiin, veivät varkaat sementinkin. Vasta kylttien muuttaminen muotoon "42X Street" lopetti varkaudet.


Docventures esitti ensimmäisellä tuotantokaudellaan kannabista käsittelevän dokumentin, joten 420-viittaus sopi promomateriaaliin kuin kaisla martikaiseen.

Nyt alkavalla kolmannella kaudella ei valitettavasti nähdä yhtään päihdeaiheista dokumenttia.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Oopiumia sai apteekeista vielä 2008 – ja ilman reseptiä

Kuluneen viikon kovin juttu oli Ylen tuottama neliosainen dokumenttisarja Huume-Suomen historia, jonka ensimmäisen osan TV1 esitti maanantaina. Kaikki jaksot ovat nähtävissä Areenassa, ja kokonaisuuteen kuuluu lisäksi neljä verkkodokumenttia.

Dokumenttisarja kertoo, kuinka monista yleisesti käytössä olleista lääkeaineista tuli 1900-luvun jälkipuoliskolla laittomia huumeita. Niin kattava ja ansiokas kuin sarja onkin, jotain jäi pimentoon: lääkemaailman outolintu Tannopon.


Kuten sarjassa kerrotaan, oopiumin myynti Suomen apteekeissa loppui 1950-luvulla. Oopiumin käyttö lääkkeenä ei kuitenkaan loppunut tähän, sillä samalla vuosikymmenellä suomalainen lääketehdas Orion toi markkinoille ripulilääke Tannoponin, joka sisälsi oopiumjauhetta.

Oopiumi, kuten muutkin opioidit, kovettaa tehokkaasti vatsaa, joten Tannoponista tuli hyvin suosittu ripulilääke. Suosiota tuskin heikensi oopiumin euforisoiva vaikutus.

Tannoponia valmistettiin peräti vuoteen 2008 saakka. Valmistus lopetettiin Orionin mukaan siksi, ettei oopiumia enää ollut saatavilla raaka-aineeksi. Selitys ei kuulosta uskottavalta, sillä vuonna 1961 YK valtuutti Intian tuottamaan oopiumia lääkinnällisiin tarkoituksiin, ja maa tekee sitä edelleen.

Todellinen syy lienee se, että viranomaiset epäilivät Tannoponia käytettävän muuhunkin kuin ripulin hoitoon.

Tannoponia on myyty pulloissa, tuubeissa ja erilaisissa pahvipakkauksissa, mutta 2000-luvulla markkinoilla oli enää yksi vaihtoehto, kymmenen tabletin pahvipakkaus. Vaikka Tannopon sisälsi oopiumia, sai sitä ilman reseptiä. Apteekkien hyllyillä sitä ei kuitenkaan nähnyt, vaan sitä piti erikseen pyytää. Lisäksi monet apteekit suostuivat myymään vain yhden pakkauksen kerrallaan.

Yhden tabletin sisältämä määrä oopiumia oli hyvin pieni, mutta väärinkäyttöä esiintyi silti. Mikäänhän ei estä ottamasta useampia tabletteja kerralla. Opioidiriippuvaisten keskuudessa Tannoponia käytettiin vieroitusoireiden lievittämiseen.

Tannoponissa oli vielä yksi erikoinen piirre. Huume-Suomen historian yskänlääkkeitä koskevassa verkkodokumentissa kerrotaan lääkekasvi belladonnasta, joka on sukua hulluruoholle. Molemmat sisältävät atropiinia ja skopolamiinia, jotka pieninä määrinä avaavat keuhkoputkia, mutta suurina määrinä ovat tappavan myrkyllisiä. Dokumentin mukaan belladonnaa sisältäviä lääkkeitä sai apteekeista 1970-luvulle saakka.

Tähän on olemassa poikkeus. Tannopon sisälsi myös belladonnaa.

Jos Tannoponeja söi liikaa, alkoi nähdä kaiken kahtena ja kärsiä muun muassa pahoinvoinnista ja kuumeisesta olosta. Tämä johtui atropiinin ja skopolamiinin aiheuttamasta myrkytystilasta.

torstai 29. tammikuuta 2015

Diileri ei ole dille

Tässäpä ilouutinen! Vihdoin välituntivalvojat voivat huokaista helpotuksesta.


Heti leipätekstin alussa toistetaan otsikon viesti: "Perinteinen kuva koulun nurkalla asiakkaita etsivästä huumekauppiaasta on historiaa." Syy tähän on tietysti nettikauppa, mutta se ei nyt ole olennaista.

Olennaista on koulujen pihoilla väijyvät diilerit, jotka tuputtavat lapsille ensimmäistä annosta ilmaiseksi ja tekevät lapsista huumeiden orjia. Onneksi näistä hirviöistä on nyt päästy eroon. Vai onko? Entä jos niitä ei ole koskaan ollutkaan?

Huumeisiin liittyy valtavasti myyttejä, ja se johtuu kahdesta asiasta: 1) ihmiset pelkäävät huumeita ja 2) ihmiset eivät tiedä niistä mitään. Tenavana minäkin opin pelkäämään koulujen ja jopa päiväkotien liepeillä kyttääviä huumekauppiaita, koska sellaisia kerrottiin olevan ja sellaisista varoiteltiin varsinkin huumevalistuksen yhteydessä. Nielin mukisematta kaiken, kunnes aloin pohtia asiaa toisesta näkökulmasta, diilerin kannalta.

Ensin mieleeni nousi kysymys, miksi huumekauppias etsisi asiakkaita juuri koulujen pihoilta. Eihän siellä ole kuin opettajia ja lapsia, ja niiden seassa hiipparoiva epämääräinen diileri herättäisi heti kaikkien huomion. Käsittääkseni huumekauppiaat yrittävät tehdä työtään mahdollisimman näkymättömästi välttääkseen kiinnijäämisen.

Sitten aloin ihmetellä, miksi huumekauppias haluaisi asiakkaikseen juuri lapsia. Eihän koululaisilla ole tuloja, päiväkotilapsista puhumattakaan, joten millä he ostaisivat huumeita, viikkorahoillako? Tuskin. Huumekauppiaan on tarkoitus tehdä kaupustelullaan rahaa, ja lasten valitseminen asiakkaiksi olisi todella huonoa bisnestä.

Kaiken huipuksi alaikäiset ovat asiakkaina iso riski, koska he elävät aikuisten valvonnassa. Jos opettajat tai vanhemmat huomaavat, että lapsi on sekaisin tai että lapsen hallussa on huumeita, pyrkivät he selvittämään juurta jaksaen aineiden alkuperän, ja silloin diileri on pulassa. Aikuiset asiakkaat eivät ole tilivelvollisia elämästään kenellekään.

Siitä on nyt reilut pari vuosikymmentä, kun kyseenalaistin tarinat koulunpihadiilereistä, enkä tähän päivään mennessä ole tavannut ketään tai edes kuullut kenestäkään, joka olisi oikeasti kohdannut tuon myyttisen hahmon. Eikä ihme, sillä olisi huumekauppiaalta silkkaa typeryyttä etsiä asiakkaita koulujen tai peräti päiväkotien pihoilta. Kyllä diilereilläkin on aivot, ja huumeille riittää kysyntää muutenkin.

Koulun nurkalla kyttäävä huumekauppias ei ole historiaa, koska sellaista ei ole koskaan ollutkaan. Sen sijaan myytti koulun nurkalla kyttäävästä huumekauppiaasta on toivottavasti historiaa.

PS. Turha toivo, ei myytti minnekään katoa. "Hämärät tyypit päiväkotien ja koulujen liepeillä" mainittu jälleen kerran. Muistakaahan varoa niitä.