Näytetään tekstit, joissa on tunniste sipulimarket. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sipulimarket. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. helmikuuta 2024

Sipulitien adminin haastattelu

Vaikka Sipulitie on Tor-verkon suomalaisista kauppasivustoista uusin, on se jo vuoden vanha. Se ilmestyi linjoille helmikuussa 2023 eikä pitänyt itsestään suuremmin meteliä.

Huomasin kuitenkin nopeasti, että Sipulitie on äärimmäisen selkeä, helppokäyttöinen ja viimeistelty kokonaisuus. Lisäksi ylläpito tiedotti aktiivisesti sivustolla tehtävistä parannuksista ja varoitti mahdollisista riskeistä.

Tämä kaikki muistutti minua Sipulimarketista, joka aloitti toimintansa huhtikuussa 2019 ja jonka viranomaiset sulkivat joulukuussa 2020. Sipulimarketia on yleisesti pidetty kotimaisista kauppasivustoista parhaana, ja Sipulitie vaikutti olevan kuin kehittyneempi versio siitä. En kuitenkaan uskonut, että sivustoilla muuten olisi mitään tekemistä keskenään.

Olin Sipulimarketin ylläpitäjään aikanaan tiiviisti yhteydessä. Sivuston sulkeuduttua kirjoittelimme joitakin meilejä. Uskoin hänen jääneen eläkkeelle.

Kun lopulta otin yhteyttä Sipulitien adminiin pyytääkseni haastattelua, oli yllätykseni melkoinen, kun hän paljasti olevansa vanha tuttu. Hän vielä todisti asian minulle kertomalla yksityiskohtia keskusteluista, joita olimme aikaisemmin käyneet ja joita kukaan muu ei voinut tietää.

On kansainvälisestikin harvinaista, että viranomaisten sulkeman sivuston ylläpitäjä tekee paluun uudella sivustolla. Suomessa sellaista ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin.

Kirjoitin aiheesta jutun Suomen Kuvalehteen. Sipulitien admin oli vastannut kysymyksiini todella perusteellisesti, mutta pääsin käyttämään jutussa vain murto-osaa vastauksista. Niinpä julkaisen haastattelun tässä kokonaisuudessaan.

Kaikki Punaisen Kolmion lukijat eivät ole kärryillä skenen jokaisesta käänteestä. Kerrottakoon heille taustatiedoksi, että vielä Sipulimarketissa huumeita myytiin valtavasti, mutta sen jälkeen kotimainen nettihuumekauppa on ilmiönä kuihtunut huomattavasti pienemmäksi. Sekin on tärkeää tietää, että kun Sipulitie aloitti toimintansa, suomalaiset käyttivät Piilopuoti-nimistä kauppasivustoa.

Mennään sen pidemmittä puheitta haastatteluun.

Miksi perustit Sipulitien?

Sipulitie on jatkoa Sipulimarketille. Sipulimarketin elinkaari jäi harmittavan lyhyeksi, mutta tällä kertaa sivusto tulee olemaan linjoilla vuosia. Sipulimarketin palvelimen takavarikon jälkeen jäin seuraamaan tilannetta, mutta kun tuli kuluneeksi kaksi vuotta takavarikosta, päätin alkaa suunnittelemaan uutta darknet marketia.

Minulla ei ollut muuten mitään Piilopuotia vastaan, mutta en ollut tyytyväinen sen kehittymiseen. Sipulitietä suunnitellessa joulukuussa 2022 Piilopuodissa ainoa maksutapa oli bitcoin, kaksivaiheista kirjautumista ei ollut, eikä ostajien lähettämiä osoitetietoja kryptattu automaattisesti myyjän julkisella PGP-avaimella. Myyjät myös pystyivät myymään ilman PGP-avainta.

Nuo olivat mielestäni niin isoja epäkohtia, että pidin tarpeellisena luoda parempi kauppapaikka. Suomalaiset selvästi haluavat edelleen käyttää suomenkielistä darknet marketia.

Sipulitien koodissa ei ole käytetty yhtäkään riviä Sipulimarketin tai Eckmarin koodista, vaan sivusto on koodattu uudestaan, eikä minulla edes ole enää Sipulimarketin tietokantaa tai koodia. Pohjalla on jälleen Laravel web framework, jotta ei tarvitse niin sanotusti keksiä pyörää uudelleen.

Sipulitie avasi ovensa tilanteessa, jolloin suomalaisia jo palveli yksi darknet market, Piilopuoti. Miten se vaikutti toiminnan käynnistämiseen?

Uusien markettien on vaikea kilpailla jo olemassaolevien markettien kanssa, koska alussa kukaan ei tiedä, voiko uuteen kauppapaikkaan luottaa. Piilopuoti oli jo ollut toiminnassa jonkin aikaa, joten moni sen käyttäjä ei nähnyt syytä alkaa käyttämään uutta tuntematonta kauppapaikkaa. Sipulitie kuitenkin tarjosi vetonaulana mahdollisuuden käyttää moneroa, kun Piilopuoti ei vielä tukenut sitä.

Miten takaat Sipulitien käyttäjien turvallisuuden?

1) Sivusto kryptaa ostoksien toimitustiedot automaattisesti myyjän julkisella PGP-avaimella, joten osoitetietoja ei ikinä tallenneta palvelimelle selkokielisenä.

2) Tilauksien osoitetieto poistetaan heti, kun myyjä merkitsee tilauksen lähetetyksi.

3) Vanhat viestit, vastaanotetuksi/peruutetuksi merkityt ostokset ja lompakkotapahtumat poistetaan automaattisesti kahden viikon jälkeen. Kahden viikon viive on valittu sillä perusteella, että tarvitaan hieman aikaa asioiden selvittämiseen esim. jos joku käyttäjä hävittää tunnuksensa tai tapahtuu jokin virhetilanne.

4) Sivusto tukee kaksivaiheista sisäänkirjautumista PGP-avaimella, jolloin pelkkä salasanan tietäminen ei riitä tilille murtautumiseen. Kaksivaiheinen sisäänkirjautuminen on pakollinen kaikille myyjille, joten myyjät eivät voi myydä ilman PGP-avainta.

5) Sivusto kryptaa kaikki yksityisviestit eli ne eivät ole selkokielisenä tietokannassa, vaan viestien salaus puretaan aina niitä lukiessa. Jos tietokanta vuotaisi, hyökkääjä ei pystyisi lukemaan viestejä. Kannattaa kuitenkin salata omalla laitteella PGP:llä kaikki viestit, joissa on jotain tietoa, jolla henkilöllisyytesi voisi paljastua.

6) Käyttäjät voivat poistaa käyttäjätilinsä. Tili kuitenkin poistetaan lopullisesti vasta, kun kaikki tilin tilaukset ovat käsitelty loppuun eli kun viimeisimmän tilauksen perumisesta, vastaanotetuksi merkitsemisestä tai palautteen muokkaamisesta on kulunut kaksi viikkoa.

Edellämainituilla marketin ominaisuuksilla yritän suojella käyttäjiä mahdollisimman hyvin, mutta loppujen lopuksi käyttäjät itse ovat vastuussa siitä, että salaavat itse osoitetietonsa PGP:llä, eivätkä siirrä esim. bitcoinia suoraan suomalaisilta kryptovälittäjiltä, mistä on aiheutunut ennenkin ongelmia.

Toivon että kaikki käyttäisivät moneroa ja PGP:tä niin kenenkään ei tarvitsisi kuumotella, mitä jälkiä kaupankäynnistä jää markettiin.

Kun viranomaiset saivat haltuunsa Silkkitien palvelimen vuonna 2019, pystyivät he tunnistamaan 7500 sivuston käyttäjää, ja tuhannet saivat tuomion huumerikoksista. Myös Sipulimarketin palvelin päätyi viranomaisten haltuun, mutta tietooni ei ole tullut ketään, jolle siitä olisi koitunut seuraamuksia. Mistä tämä johtuu?

Sipulimarketissa kaikki palvelimella oleva tieto, mitä ei tarvittu enää, poistettiin tietokannasta automaattisesti. Silkkitiellä tilaukset ja viestit vain piilotettiin näkyvistä tietyn ajan jälkeen. Ehkä Kapteeni (Silkkitien ylläpitäjä) toteutti välinpitämättömyyden takia "poistamisen" helpoimmalla mahdollisella tavalla, koska kukaan ulkopuolinen ei voinut ennen takavarikon seurauksia tietää, poistettiinko tiedot oikeasti vai ei.

Sipulitie on ostajan näkökulmasta erittäin käyttäjäystävällinen. Mitkä ovat mielestäsi Sipulitien parhaat ominaisuudet?

Sipulitiellä on vaivatonta tehdä myyjältä useamman tuotteen tilaus kerralla ostoskoria käyttämällä. Ostaja maksaa koko tilauksesta vain yhden toimitusmaksun, ja tilauksen voi maksaa jälkikäteen tunnin sisällä tilauksen luomisesta.

Tilauksen maksun ei tarvitse edes saada lohkovarmistuksia tunnin aikarajan kuluessa, vaan kunhan siirto on pistetty edes liikkelle, sivusto jää odottamaan lohkovarmistuksia, kunnes maksu on saanut kaksi lohkovarmistusta, jolloin tilaus ilmestyy näkyviin myös myyjälle.

Joskus ostaja lähettää väärän määrän kryptovaluuttaa, joten sivusto antaa tilauksesta vaihtorahat saldoon, tai jos lähetetty määrä on liian pieni, tilaus peruuntuu, mutta ostaja saa automaattisesti lähettämänsä kryptovaluutat marketin tilin saldoonsa uutta tilausta tai lompakkonostoa varten.

Perinteinenkin tapa tilata on mahdollista: kryptovaluutan tallettaminen marketin saldoon ensin ja vasta sitten tilauksen tekeminen.

Myyjät pystyvät lisäämään tuotteisiin kymmenen eri määrä/hinta-paria, joten listausspämmiä ei ole eri määrien takia, vaan ne ovat selkeästi esillä yhdessä tuotelistauksessa. Myyjät voivat myös asettaa toimitustavoille tilauksen minimi- ja maksimiarvot, jolloin myyjä voi määrittää, että esim. haluaa tehdä maastokätköjä vain +1000 euron tilauksille.

Miten Sipulitie vertautuu aikaisempiin kotimaisiin darknet marketeihin?

Jokaisesta aikaisemmasta kotimaisesta darknet marketista on voinut oppia jotain, mitä voisi tehdä paremmin. Silkkitien takavarikko osoitti, että käyttäjien turvallisuutta pitää suojella niin hyvin kuin mahdollista. Tiedän myös, että Silkkitien palvelimen IP-osoite vuoti jossain vaiheessa myyjän tuotekuvan lähettämiseen liittyen, eikä sitä ongelmaa ole Sipulitiellä.

Silkkitietä ja Sipulimarketia vaivasivat koodin race condition -ongelmat, jotka johtivat varkauksiin. Sipulitiellä on heti alusta asti lukittu tietokanta oikealla tavalla kryptovaluuttoihin liittyvissä toiminnoissa, joten samaa ei tule tapahtumaan tällä kertaa.

Spurdomarketin ylläpitäjä väitti, että sulki sivuston, koska havaitsi jotain epäilyttävää toimintaa palvelimella. Oli se tekosyy tai ei, Sipulitietäkin on jo skannailtu esim Acunetix Vulnerability Scannerilla, eikä se ole mikään ongelma. Piilopuodin ongelmakohdista en tiedä tarkemmin, mutta sieltäkin tietääkseni varastettiin jonkin verran kryptovaluuttaa, ja sivusto oli pois linjoiltakin välillä. Virheistä on nyt opittu, ja nyt alkoi uusi kultainen Suomen darknet-skenen aikakausi.

Mitä Sipulitiellä saa myydä ja mitä ei?

Sipulitiellä saa myydä huumeita, lääkkeitä, ja dopingaineita. Mielestäni jokaisen terveen aikuisen ihmisen pitäisi pystyä päättämään mitä päihdettä haluaa käyttää vai käyttääkö mitään. Päihdeongelmat ovat kuitenkin ikäviä, ja toivon että päihdeongelmaiset ihmiset ainakin yrittäisivät hakea apua ongelmiinsa, eivätkä yrittäisi hoitaa niitä päihteillä. Ikärajojakin valvoisin tietenkin, jos se olisi mahdollista.

Aseita ja petoksiin liittyviä listauksia (kuten luottokorttitietoja) en hyväksy myytäväksi markettiin, koska en halua auttaa ketään aiheuttamaan niillä ihmisille ongelmia. Tietenkin laittomissa aineissakin on huonot puolensa, mutta ainakin niitä voi tavallinen työssäkäyvä ihminenkin käyttää kohtuudella ilman, että siitä aiheutuu väistämättä kenellekään ongelmia.

Fentanyyli ja muut yhtä vaaralliset aineet ovat kiellettyjä, koska en halua että huumekuolemien määrä kasvaisi niiden myötä.

Sipulitie on alkanut toimia myös englanninkielisenä nimellä Onion Road. Miten aiot tehdä Onion Roadia tunnetuksi ulkomailla?

Tavoitteena on ensin vakiinnuttaa Sipulitien asema suomalaisten suosikkimarkettina, ja sitten vähitellen haalia myös kansainvälisiä käyttäjiä esim. Dreadin avulla. Suunnitelmissa on, että sivustolla olisi vuoden päästä useita myyjiä eri maista.

Syyskuussa 2023 viranomaiset takavarikoivat Piilopuodin palvelimen. Mitä ajatuksia tämä herättää ja onko se vaikuttanut Sipulitien toimintaan?

Piilopuodin takavarikko oli tietenkin ikävä asia suomalaisen darknet-skenen kannalta. Ilman lisätietoja on vaikea tehdä mitään uusia toimenpiteitä, joilla voisi yrittää välttää vastaavaa ongelmaa. En kuitenkaan usko, että viranomaisilla on mitään uusia keinoja käytössään, joista pitäisi olla huolissaan.

Sipulimarketin palvelimen takavarikkoa olen pohtinut, ja tullut siihen lopputulokseen, että se oli yhdistelmä huonoa tuuria (laitteistovika) ja huono päätös ottaa yhteyttä palvelimen vuokraajaan ongelman korjaamiseksi. Jatkossa vaihdan heti sivuston palvelinta, jos siinä ilmenee jokin vika, jota en pysty itse ratkaisemaan. Se onnistuu, koska sivuston tietokannasta lähetetään tunnin välein PGP-kryptattu kopio toiselle palvelimelle, jolloin sivuston siirtäminen toiselle palvelimelle on helppoa, vaikka sivuston backendiin ei saisikaan enää yhteyttä.

Takavarikon varalta säilyttäisin mieluusti sivuston hot walletissa vähemmän kryptovaluuttaa nostettavissa, mutta ymmärrän kyllä että käyttäjät hätääntyvät heti, jos lompakkonostot eivät mene läpi yhden päivän ajan. Pidän nostettavissa aina sen verran kryptovaluuttoja, että käyttäjät pystyvät nostamaan varansa ulos, mutta viranomaiset eivät saa takavarikoitua liikaa, jos löytävät palvelimen.

Mahdollisen takavarikon sattuessa paikkaan itse kassaan takavarikoidut kryptovaluutat, ja aloitamme uudelta palvelimelta kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toivon kuitenkin, että saamme useita rauhallisia vuosia ilman viranomaisten väliintuloa.

Viime vuosina suomalaisia sivustoja on häiritty paljon palvelunestohyökkäyksillä. Onko Sipulitie joutunut kärsimään tästä?

Sipulitie ei ole kärsinyt palvelunestohyökkäyksistä (eikä Sipulimarket). Jotain pientä yritystä olen nähnyt lokitiedoista, mutta hyökkääjällä ei ole ollut tarpeeksi resursseja aiheuttaa mitään ongelmaa.

Lokakuussa 2022 Tor-verkkoon perustettiin uudenlainen kotimainen sivusto nimeltä Tsätti. Siellä on jokaiselle kaupungille oma chat, ja ne ovat täyttyneet huumeiden osto- ja myynti-ilmoituksista. Mikä on suhteesi Tsättiin? Siellähän on linkki Sipulitielle.

Tsätti on oikeasti oma projektini. Alun perin sivustosta ei ollut tarkoitus tulla mitään vakavasti otettavaa, eikä edes huumekauppoihin tarkoitettua sivustoa, mutta sellaiseksi nämä Tor-verkon suomalaiset sivustot tuntuvat väistämättä ajautuvan, vaikka yrittäisi vain tarjota jotain anonymiteettiä tarjoavaa palvelua.

Torilaudan sulkeutuessa jo mainitsin sinulle, Aarno, että pohdin loisinko itse jotain paikkaamaan Torilaudan jättämää aukkoa. Se nyt sitten syntyi paljon myöhemmin. Osittain sivusto toimii Sipulitien mainoksena, eikä minulla valitettavasti ole aikaa tai motivaatiota yrittää edes moderoida sitä. Muumi siivoilee Tsättiä kiitettävän ahkerasti, vaikka ei hyödy moderoinnista itse mitenkään.

Mitkä ovat Sipulitien tulevaisuuden suunnitelmat?

Tavoite Sipulitielle on olla toiminnassa jopa pidempään kuin Silkkitie (joka toimi yli viisi vuotta), suojella käyttäjiä paremmin ja ylläpitää aktiivinen asiakaspalvelu suomeksi ja englanniksi alusta loppuun asti. Sivusto ei ole yksin minun varassa, vaan asiakaspalvelua hoitaa toinenkin moderaattori suomeksi ja englanniksi. Hankimme lisää työntekijöitä tarvittaessa, jotta asiakaspalvelu voi vastata viesteihin isommillakin käyttäjämäärillä ilman isompia viiveitä.

Sivusto tulee käyttämään Silkkitie/Valhalla-tapaan kumpaakin nimeä Sipulitie/Onion Road, vaikka sivuston kansainvälinen kauppa kasvaisikin merkittävästi.

Millaisena näet kotimaisen skenen tulevaisuuden?

Ennustan että nyt on alkanut pitkästä aikaa pitkä rauhallinen ajanjakso Suomen Tor-skenessä, jonka aikana Sipulitie ja Tsätti pysyvät linjoilla vuosia. Vaikka F2F-kauppa siirtyisi entistä enemmän Tor-verkosta pois erilaisiin sovelluksiin, niin Tsätistä voi aina vähintään tulla metsästämään kutsua niihin ryhmiin. Sipulitietä kehitetään edelleen, ja ehdotuksia voi aina laittaa asiakaspalveluun. Vaikka en lupaakaan, että kaikkia toteutettaisiin, niin ainakin mietitään mitkä ehdotuksista olisi syytä toteuttaa.


Sipulitie: http://sipulitiepbdalnatudqhfp3gngna37xylawfnk4ywk2ohm64c2mfayd.onion/

Onion Road: http://onionxsyeiqfjqrksdmaycpuh5cuc43gsx3wnw5dto7qgdp5udabroad.onion/

Tsätti: http://nw6li4fk4p3nxymrfv7giwvw524lxywnrk3d6jk4bvy55c4loqkwpzqd.onion/
(Tsätin osoite vaihtui syyskuussa 2024.)

Suomiskene: http://suomidrm4jxoggzwe4ibav6e74xlx2qoriq33vyqe2gk2gaibngw3uyd.onion/

Dread /Finland/: https://dreadytofatroptsdj6io7l3xptbet6onoyno2yv7jicoxknyazubrad.onion/d/finland/


Koska nykyään kaikenlaiset sisällöntuottajat ottavat vastaan lahjoituksia, teen minäkin niin. Alla bitcoin- ja monero-osoitteeni tippiä varten.

BTC: bc1qqmam78fe0nz30mq47g4yuhks59yx5h99ywrfrw

XMR: 86cPJCX9oyZgoHfRsmrNqfjDheetNXUD3FnsKGiEbQhCCsZyRP5GoQYW5Yq3ahC6w3U4Ku5JX1oTUFHXc4FGinad9ofh2nW



torstai 8. huhtikuuta 2021

Keskustori pysyy alhaalla – kuoleeko lautahuumekauppa?

Keskustori on jälleen palvelunestohyökkäyksen kohteena, eikä siksi toimi. Dossaus alkoi 26. maaliskuuta 2021, eikä kukaan tiedä, milloin se loppuu. Vai loppuuko koskaan.

Keskustorin etusivu.

Toista vastaavaa sivustoa ei ole. Sipulikanava (2014–2017) loi lautahuumekaupan, ja Torilauta (2017–2020) teki siitä massivisen ilmiön, joka korvasi katukaupan. Keskustorin (2020–?) oli tarkoitus jatkaa edeltäjiensä viitoittamalla tiellä, mutta nyt sen tulevaisuus on hämärän peitossa.

Lautahuumekauppa eli Tor-verkkopohjainen F2F-kauppa korisee kuoleman kielissä. Vielä viime vuonna en olisi mitenkään osannut kuvitella tällaista tapahtuvan, eikä todennäköisesti kukaan muukaan. Sivustojen dossaus on toki arkea Tor-verkossa, mutta yleensä kohteena on kaupallinen toimija, jolta yritetään kiristää rahaa tai jota kilpailijat häiritsevät.

Keskustorin ylläpitäjä BlueAmp ei tienaa työstään senttiäkään, joten kiristyksestä ei voi olla kyse, eikä Keskustorilla ole kilpailijoita.

Jotkut sanovat, että Spurdomarket on dossauksen takana. Todisteita siitä ei kuitenkaan ole, enkä muutenkaan pidä sitä todennäköisenä. Suomessa lautahuumekauppa ja darknet marketit ovat perinteisesti eläneet toisiaan täydentäen, eivät keskenään kilpaillen. Molemmat palvelevat täysin erilaista käyttäjäkuntaa.

Edesmenneen Sipulimarketin ylläpitäjä kertoi minulle, että eniten rahaa markettiin virtasi pirin myynnistä, ja tuohon aikaan lähes kaikki vendorit panostivat tukkumyyntiin. Viime vuoden suurin vendori Autobahn sanoi Imageen kirjoittamassani jutussa, että merkittävä osa heidän tukkumyynnistään päätyy Torilaudan vähittäiskauppiaille. Toimiva lautahuumekauppa siis tietää hyvää tukkumyyntiä marketille, ja siksi en usko Spurdomarketin dossaavan Keskustoria.

Torilauta sulkeutui 1. marraskuuta 2020 täytettyään kolme vuotta. Sen jälkeen Tor-verkon huumemaailmassa on tapahtunut niin paljon, että kaikki se on syytä käydä läpi kronologisessa järjestyksessä, ennen kuin palataan takaisin tähän hetkeen.

(Olen muuten varma, että tulevaisuudessa teksteihini tullaan suhtautumaan Tor-verkon huumemaailman historiankirjoituksena. Ja hyvä niin. Olisi sääli, jos tästä täysin ainutlaatuisesta alakulttuurista ei jäisi dokumentaatiota jälkipolville.)

Vähän ennen Torilaudan sulkeutumista Tor-verkkon ilmestyi kolme uutta sivustoa: Keskustori, Suomilauta ja Suomiskene.

Keskustori ja Suomilauta olivat Torilaudan seuraajia. Niiden tarkoituksena oli turvata lautahuumekaupan jatkuminen, ja ne tarjosivat myös alustan keskusteluun. Suomiskene taas teki heti selväksi, että se on vain keskustelua varten. Huumekauppa on siellä kiellettyä.

Tor-verkon huumemaailmassa elo jatkui ilman suurempaa draamaa Torilaudan sulkeutumisen jälkeen. Torilaudan chat toimi edelleen, ja siellä oli poikkeuksellisen vilkasta. Chatistä muodostui ikään kuin skenen ilmoitustaulu ja keskusradio.

Draama alkoi 11. joulukuuta 2020, kun Tulli ilmoitti takavarikoineensa Sipulimarketin palvelimen ja erän bitcoineja. Tämä oli kova isku darknet marketien ystäville, sillä Silkkitien palvelimen päätyminen viranomaisten haltuun keväällä 2019 oli jo kylvänyt epäluottamusta kryptovaluutoilla käytävää postimyyntiä kohtaan.

Sipulimarketin ylläpitäjä otti minuun pian yhteyttä ja kertoi muun muassa, että aikoo kadota Tor-verkosta lopullisesti ja että Tulli oli saanut haltuunsa tarkalleen ottaen 3,1 bitcoinia.

Kauan ei suomalaisten tarvinnut olla ilman kotimaista darknet marketia, sillä 20. joulukuuta ovensa avasi Spurdomarket. Se tekee monet asiat toisin kuin sen edeltäjät Sipulimarket ja Silkkitie. Spurdomarketin ylläpitäjä muun muassa kirjoittelee avoimen verkon sivustoille, kuten Twitteriin, Redditiin ja Ylilaudalle. Tämä kertoo paljon hänen itsevarmuudestaan, ja toistaiseksi on näyttänyt siltä, että itsevarmuudelle on katetta.

Spurdo tiedottaa Twitterissä.

Vuosi vaihtui.

Vuotta 2021 saatiin elää rauhanomaisesti peräti päivän verran, kunnes 2. tammikuuta Suomilauta, Keskustori ja Spurdomarket joutuivat palvelunestohyökkäyksen kohteiksi. Koskaan aikaisemmin ei kaikkia suomalaisia huumekauppasivustoja ole dossattu yhtä aikaa.

Suomilauta kaatui saman tien, eikä enää noussut. Keskustori otti osumaa ja pääsi pystyyn vain hetkittäin. Spurdomarketin palvelinkapasiteetti on niin suuri, että se pystyi jatkamaan toimintaansa ongelmitta. Spurdomarketin ylläpitäjän mukaan hän käyttää marketin palvelimiin noin tonnin kuussa. Lautojen ylläpitäjillä ei ole resursseja samaan.

Suomilaudan ylläpitäjä kertoi Torilaudan chatissä perustavansa pian sivustolleen jatkajan. Suomilauta 2.0 ei kuitenkaan koskaan nähnyt päivänvaloa.

Suomilaudan ylläpitäjä Torilaudan chatissä.

Keskustorin ja Suomilaudan käyttäjäksi ilmoittautunut henkilö perusti 15. tammikuuta uuden sivuston nimeltä Varalauta, mutta se dossattiin pysyvästi nurin jo kolme päivää myöhemmin.

Kun laudat olivat poissa pelistä, F2F-kauppa halvaantui ja kaikki keskustelu siirtyi Suomiskeneen. Torilaudan chat täyttyi spämmistä ja huumeiden osto- ja myynti-ilmoituksista.

Keskustorin piinaa kesti vajaat kolme viikkoa. Sitten hyökkäys loppui ja sivusto jatkoi toimintaansa normaalisti. Spurdomarketin ylläpitäjä kertoi minulle, että markettia dossattiin vain pari päivää. Sitten hyökkääjä ilmeisesti kyllästyi, koska hyökkäyksellä ei ollut mitään vaikutusta. 

Tammi-helmikuun vaihteessa Torilaudan chat katosi. Siihen tuskin liittyy mitään draamaa. Todennäköisesti Torilaudan ylläpitäjä sysop oli maksanut palvelimen vuokran enää tammikuun ajaksi.

Helmikuussa Suomiskene avasi oman chattinsä.

Maaliskuun 26. päivä alkoi taas palvelunestohyökkäys, tällä kertaa ainoaa jäljellä olevaa lautaa eli Keskustoria kohtaan. Suomiskenen chat täyttyi huumeiden osto- ja myynti-ilmoituksista. Koska huumekauppa on sivustolla kiellettyä, chat sulkeutui.

Pari päivää myöhemmin Suomiskeneen ilmestyi seuraava viesti:

BlueAmp ei ole koskaan ennen kirjoittanut Suomiskeneen trippikoodilla, joten viestin aitoutta ei voi vahvistaa. Lisäksi Keskustori on edelleen olemassa, vaikkakin dossauksen takia sivustolle on lähes mahdotonta päästä. Jotkut sinnikkäät ja onnekkaat sinne ovat päässeet, ja sinne on jopa jätetty uusia myynti-ilmoituksia.

Eräs Punaisen Kolmion lukija lähetti minulle seuraavan kuvakaappauksen:

Kyseinen pirin ja Ksalolien myynti-ilmoitus on siis jätetty Keskustorille 6. huhtikuuta.

Tilanne Tor-verkon huumemaailmassa on nyt lautakaupan osalta katastrofaalinen. Keskustori on ainoa F2F-kaupalle tarkoitettu alusta, ja sen dossaus voi jatkua loputtomiin. Uutta alustaa ei kenenkään kannata perustaa, koska sekin dossataan nurin saman tien.

Kun edellinen palvelunestohyökkäys alkoi tammikuussa, Dread-keskustelufoorumin /finland/-osioon ilmestyi huumeiden osto- ja myynti-ilmoituksia. Dread tunnetaan "Tor-verkon Redditinä". Hyökkäyksen loputtua Dread hiljeni.

Dossauksen alettua uudestaan maaliskuussa Dread jälleen aktivoitui. Dreadia ei kuitenkaan ole tarkoitettu huumekauppaa varten, ja se on monien mielestä siihen liian kömpelö. Se on silti tällä hetkellä ainoa Tor-verkon sivusto, jossa kauppaa voi käydä.

Toinen vaihtoehto F2F-kaupalle on kaupunkikohtaiset Wickr-ryhmät. Niihin päästäkseen täytyy tuntea joku ryhmäläinen. Jotkut ovat kyselleet ryhmiä Suomiskenessä, mutta ylläpito on poistanut langat.

Huhtikuun 7. päivä Dreadin /finland/-osio sulkeutui, koska sinne tuli ylläpidon mielestä liikaa Wickr-tunnuksilla varustettuja ilmoituksia, vaikka sivusto on tarkoitettu keskustelulle. Seuraavana päivänä se aukesi taas, ja ilmoitukset oli siirretty uuteen /wickrfinland/-osioon.

Dossaajan henkilöllisyydestä ja motiivista ei kukaan voi varmuudella sanoa mitään. Itse veikkaan viranomaisia. Toistan vielä, etten usko Spurdon olevan syyllinen. Olen seurannut Tor-verkon suomalaista huumekauppaa vuodesta 2014 ja ollut osallisena sen tapahtumissa välillä liiankin paljon, enkä kaiken näkemäni ja kokemani perusteella pidä mahdollisena, että Spurdo dossaisi.

Suomessa darknet marketit ovat aina hyötyneet laudoista ja eläneet symbioosissa niiden kanssa. Nyt näyttää siltä, että lautojen aika voi olla ohi.

Dread/wickrfinland/: http://dreadytofatroptsdj6io7l3xptbet6onoyno2yv7jicoxknyazubrad.onion/d/wickrfinland/

Suomiskene: http://suomidrm4jxoggzwe4ibav6e74xlx2qoriq33vyqe2gk2gaibngw3uyd.onion/?/ukko/

Sipulikanavan YP:n haastattelun löydät täältä.

Torilaudan sysopin haastattelun löydät täältä.

Sipulimarketin ylläpidon haastattelun löydät täältä.

Spurdomarketin ylläpitäjän haastattelun löydät täältä.



perjantai 22. tammikuuta 2021

Haastattelussa Spurdomarketin ylläpitäjä

Viranomaiset sulkivat Sipulimarketin joulukuussa 2020. Kovin kauan ei suomalaisten tarvinnut olla ilman kotimaista markettia, sillä kymmenisen päivää myöhemmin ovensa avasi Spurdomarket.

Ensimmäisenä Spurdomarketissa kiinnittää huomiota nimi. Spurdo, koko nimeltään Spurdo Spärde, on meemi suomalaisessa lautakulttuurissa. Ulkopuolisen silmin kyseessä on rumasti piirretty nalle, joka solkottaa sekavia.

Spurdo on kieltämättä erikoinen valinta marketin nimeksi. Mutta ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä, kuten sanonta kuuluu. Spurdomarketissa on jo lähes parikymmentä vendoria, joista osa on tuttuja Sipulimarketista. Luottoa uutta markettia kohtaan siis näyttää löytyvän, ja se onkin se olennainen asia.

Olen ollut yhteydessä Spurdomarketin ylläpitäjään marketin perustamispäivästä saakka. Nyt market on noin kuukauden ikäinen, mistä voinee päätellä, että se on tullut jäädäkseen. Niinpä on oikea aika julkaista marketin ylläpitäjän haastattelu.

Spurdomarket tekee monet asiat eri tavalla kuin sen edeltäjät Sipulimarket ja Silkkitie. Lisäksi luvassa on paljon sellaista, mitä kotimaisessa skenessä ei ole ennen nähty. Pidemmittä lätinöittä siirrytään kysymyksiin ja vastauksiin.

Miksi juuri Spurdomarket?

Spurdomarket sopii Suomalaiseen nettikulttuuriin ja tulee kuulostamaan hauskalta lehtien otsikoissa.

Milloin aloit tehdä markettia ja mikä ratkaisi julkaisuajankohdan?

Ensimmäiset commitit Git repossa on jo kesältä 2017, mutta tämä projekti on edistynyt äärimmäisen hitaasti. Sipulimarketin sulkeutuminen motivoi pienen loppuspurtin.

Olet nyt kuukauden ajan ollut aktiivinen kirjoittelija Tor-verkon foorumeilla, Ylilaudalla ja jopa Twitterissä. Koskaan aikaisemmin ei suomalainen nettihuumekaupan toimija ole tehnyt tiliä sosiaaliseen mediaan. Miksi perustit Twitter-tilin?

Tulemme hakemaan näkyvyyttä keinoja kaihtamatta. Tänään Twitter-tili, huomenna kaupallinen yhteistyö julkisuuden henkilöiden kanssa. Etsimme tälläkin hetkellä kiinnostuneita henkilöitä jakamaan mainoslehtisiämme pääkaupunkiseudun postiluukkuihin.

Millaista kaupallista yhteistyötä suunnittelet?

Pääasiassa sponsoroituja Instagram-postauksia, mutta olisi ihan kiva, jos saataisiin joku muusikko ottamaan Spurdomarket lyriikoihinsa. Yhdysvalloissahan tälläistä musiikkia on paljon, esimerkiksi tämä:

https://www.youtube.com/watch?v=OiEym3XTCBw&feature=emb_logo&ab_channel=PerfectPlug

Olet kertonut, että asut ulkomailla, tietokoneesi on ikkunattomassa huoneessa ja pihallasi on kamerat. Mitä muuta voit kertoa itsestäsi ja kodistasi?

Kamerat hälyttävät ja antavat hyvin aikaa valmistautua, jos joku lähestyy kotiani. Työhuoneen oven avaaminen saattaa aktivoida tiettyjä varotoimia :) Työstän Spurdomarkettia vain tästä huoneesta varmistaakseni, etten koskaan tule tekemään virhettä, joka sallisi ulkopuolisen tahon pääsyn koneelleni sen ollessa salaamattomana päällä. Niin kutsuttuihin evil maid -hyökkäyksiin on varauduttu akullisilla kameroilla, ja jos kamerajärjestelmissä esiintyy odottamattomia ongelmia, menee tietokone heti vaihtoon. Nämä ovat hyvin yksinkertaisia varotoimia, joita odottaisin keneltä tahansa, joka tälläiseen leikkiin ryhtyy.

Mitä minuun tulee, olen seitsemän proxyn takana elävä vainoharhainen tietoturvaosaaja, joka on käyttänyt aivan liikaa aikaa sipuliverkon kanssa pelailuun jo yli vuosikymmenen ajan. Olen vuosien kuluessa obsessiivisesti selvittänyt kaiken mahdollisen tähän mennessä suljetuista piilopalveluista ja pidätetyistä sipuliverkon henkilöistä, enkä aio toistaa samoja virheitä.

Miten Spurdomarket eroaa Sipulimarketista teknisesti?

Sipulimarket perustui Eckmarin julkiseen markettimoottoriin. Eckmar-viritys näyttää nätiltä, mutta kärsii useista tietoturvaongelmista. Spurdomarket on rakennettu Pythonilla Flaskia ja Jinjaa käyttäen. Kyseessä on lähinnä henkilökohtainen preferenssi eikä mikään merkittävä yksityiskohta. Oleelliset tekniset erot keskittyvät enemmän tietoturvapuolelle.

Miten olet panostanut tietoturvaan?

Spurdomarketin moottori on rakennettu puhtaalta pöydältä, ensisijaisena tavoitteena sivun ja sen asiakkaiden tietoturva. Käyttämämme teknologiat takaavat ettei sivuilta tule löytymään mitään yksinkertaisia SQL-injektio tai XSS-aukkoja. Olemme myös varautuneet muita suomalaisia marketteja piinanneisiin TOCTOU-aukkoihin, jotka johtivat ryöstöihin Silkkitiellä ja Sipulimarketissa.

Tallennamme asiakkaistamme paljon vähemmän tietoja kuin edeltäjämme, tilaukset katoavat tietokannastamme välittömästi palautteen antamisen jälkeen. Emme säilytä bitcoin-siirtohistoriaa Sipulimarketin tavoin. Kaikki tilausosoitteet ja viestit salataan automaattisesti myyjän PGP-avaimella, eikä selkotekstisiä tilaustietoja koskaan tallenneta palvelimillemme. Vaikka viranomaiset saisivat tietokantamme käsiin, ei sieltä irtoaisi tietoja, joiden varassa pystyttäisiin nostamaan syytteitä.

Ehkä suurin "innovaatiomme" on erotella sivu kahteen osaan. Meillä on erikseen tietoja väliaikaisesti välimuistissa sälyttävä frontend-palvelin, johon asiakkaiden liikenne ohjautuu, ja salainen backend-palvelin, jolla kaikki varsinainen bisneslogiikka tapahtuu. Jos viranomaiset takavarikoivat frontend-palvelimemme, voivat he pahimmassa tapauksessa saada välimuistista käsiinsä tietoja vain viimeisen parin tunnin aikana sisään kirjautuneista käyttäjistä.

Kommunikaatio frontend- ja backend-palvelinten välillä tapahtuu Tor-verkon ylitse, joten päästäkseen käsiksi sivun oikeaan tietokantaan viranomaisten pitäisi pystyä deanonymisoimaan backend-palvelimen piilopalvelu, jonka osoitetta he eivät tiedä. Tämä on käytännössä mahdotonta.

Onionbalancen ansiosta frontend-palvelimellamme ei myöskään ole pääsyä Spurdomarketin sipuliosoitteen avaimiin, joten mahdollisen takavarikon sattuessa emme joudu katselemaan Tullin takavarikkosivua, vaan kauppa tulee jatkumaan parin tunnin sisällä.

Viranomaiset saivat haltuunsa Sipulimarketin palvelimen ja sulkivat sivuston. Voiko sama tapahtua Spurdomarketille?

Kaikki on mahdollista, mutta pidän tätä äärimmäisen epätodennäköisenä. Jotta viranomaiset pystyisivät todella sulkemaan Spurdomarketin, tulisi heidän löytää Spurdomarketin salaisen piilopalvelun takana oleva tietokantapalvelin. Viranomaiset eivät tiedä palvelimen onion-osoitetta, joten tätä palvelinta on lähes mahdoton alkaa etsimään takavarikoimatta ensiksi Spurdomarketin frontend-palvelinta. Jos näin kävisi, vaihtaisimme heti tietokantapalvelimen osoitteen ja jatkaisimme toimintaa.

Palvelimemme myös sijaitsevat paikassa, josta Suomen viranomaisten tulee olemaan hyvin vaikea saada oikeusapua, mutta en luota tähän sokeasti.

Spurdomarketissa ei voi antaa kirjallista palautetta. Miksi?

Yksinkertaistettu palautesysteemi oli paljon pyydetty ominaisuus kun kyselin Keskustorilla. Voi olla, että myöhemmin laitetaan kirjalliset palautteet päälle, jos niille näyttää olevan tarvetta.

Olet kertonut, että Spurdomarket alkaa palvella myös englanniksi. Miksi näin ja millä aikataululla?

Tällä hetkellä noin puolet sivusta on englanniksi, koska kehitän englanniksi ja käännän vasta jälkikäteen. Useat myyjämme ovat englanninkielisiä, joten en ole kiirehtinyt käännösten kanssa. Parin viikon sisällä lisään kielivalinnat ja viimeistelen käännökset. Aiomme laajentua muihinkin maihin, joten kielivalinnoille tulee olemaan tarvetta.

Suomalaisissa marketeissa on aina käytetty vain bitcoineja. Olet kertonut, että tulevaisuudessa Spurdomarketissa voi maksaa bitcoinin lisäksi myös monerolla. Miksi tällainen lisäys?

Bitcoin-siirrot ovat kaikille julkisia, monero-siirrot eivät.

Tammikuun 2. päivä alkoi palvelunestohyökkäys Suomilautaa, Keskustoria ja Spurdomarketia kohtaan. Suomilauta kaatui ilmeisesti lopullisesti ja Keskustori halvaantui tilapäisesti, mutta Spurdomarketiin hyökkäys ei vaikuttanut. Mistä tämä johtuu?

Meillä taitaa olla enemmän palvelinkapasiteettia kuin laudoilla. Palvelimiin menee noin tonni kuussa, tuolla rahalla saadaan yhteensä 128 CPU ydintä. Veikkaisin, että laudoilla on ehkä kymmenesosa tästä käytettävissä. Hyökkäys söi pahimmilaan lähes kaiken meidän palvelinkapasiteetin, muttei kuitenkaan riittänyt kaatamaan sivuja.

Olet kertonut, että tulet avaamaan F2F-kaupankäyntiin pohjautuvan sivuston. Mitä voit kertoa siitä?

F2F-alustallamme mainostaminen tulee olemaan maksullista, todennäköisesti noin 20e/pvä pk-seudulla ja halvempaa vähemmän aktiivisilla alueilla. Maksulliset mainokset on helpoin tapa vähentää rottailua, mistä on tullut harmittavan yleistä katukaupassa.

Mitä terveisiä lähetät Punaisen Kolmion lukijoille?

Turvallisia kauppoja! Pitäkää itsestänne huoli ja ottakaa ainakin PGP käyttöön.

Spurdomarketin osoite: http://leholhxqh5zsjblyhhjc6oqztjxb74pkv642rcsfaz76vsk2tk3gkpqd.onion

Spurdomarketin Twitter-tilin löydät täältä.



perjantai 8. tammikuuta 2021

Sipulimarketin tilinpäätös

Vuosi 2020 sai yllättävän lopun Tor-verkon huumeskenessä, kun 11. joulukuuta Tulli tiedotti takavarikoineensa Sipulimarketin palvelimen. Tullin mukaan se takavarikoi myös bitcoineja.

Huhtikuussa 2019 perustettu Sipulimarket oli yli viisi vuotta toimineen Silkkitien seuraaja. Kukaan tuskin arvasi, että sen taival päättyisi näin nopeasti. Sipulimarket tunnettiin luotettavana ja hyvin toimivana kauppapaikkana, jonka ylläpitäjä kuunteli käyttäjien toiveita ja kehitti aktiivisesti sivustoaan.

Mitä tapahtui? Miten viranomaiset jäljittivät palvelimen?

Sipulimarketin ylläpitäjä otti minuun yhteyttä sähköpostitse pian sen jälkeen, kun Tulli oli sulkenut marketin. Hän itse pohdiskeli palvelimen takavarikkoa näin:

"Aika varmasti se liittyi siihen noin päivänmittaiseen katkokseen noin 1,5kk sitten. Market oli palvelimella datakeskuksessa Puolassa, ja sieltä ainakin heidän mukaansa kärähti koneen virtalähde. Heidän piti sitten kuulemma vaihtaa palvelimen alle uutta rautaa ja siinä sitten ilmeni uusi ongelma, koska olin alkanut vuokraamaan isompaa kiintolevytilaa, eikä palvelinta saatu siirrettyä oikein ilman heidän manuaalisesta säätöä. Luultavasti he tässä vaiheessa sitten huomasivat että palvelimella voi olla jotain epäilyttävää. Tai sitten Tulli huomasi katkoksen ja lähti selvittelemään missä datakeskuksessa on ollut häiriöitä kyseiseen aikaan."

Julkisuudessa ei ole kerrottu, kuinka paljon bitcoineja Tulli takavarikoi. Kysyin asiaa Sipulimarketin ylläpitäjältä.

"Tulli vei 3,1 bitcoinia. Yleensä pidin palvelimella vain sen verran että kaikki saavat varmasti nostot tehtyä välittömästi, vaikka en kävisi marketissa noin viikkoon. Eli jäi mulle talteen osa escrowista ja tilien saldoista, mutta tätä sotkua en ala enää selvittelemään. Kahdesta varkaudesta alkuvuonna maksoin jo omista bitcoineista."

Sipulimarketin ylläpitäjä ei pidä mahdollisena, että hän perustaisi uuden kauppasivuston.

"Varmaan jokainen ymmärtää, että mun kannattaa nyt kadota Tor-verkosta lopullisesti, koska todistetusti Tulli, Europol, Eurojust ja Puolan poliisi yrittää jahdata mua. Varmaan KRP:n kaverit ja ties ketkä myös. Täysin järjetöntä olisi enää jatkaa näitä puuhia."

Viimeisen meilinsä minulle Sipulimarketin ylläpitäjä päätti lämminhenkisesti.

"Oli hauska seurata sun blogia, ja jutella market-asioista."

Jep, oli kyllä hauska jutella. Yhteydenpitomme alkoi toukokuussa 2019, kun julkaisin Sipulimarketin ylläpitäjän haastattelun. Hänen ja Silkkitien Kapteenin suurin ero oli se, että hän oli tavoitettavissa. Hän vastasi aina kysymyksiini ja usein kirjoitti minulle oma-aloitteisesti siitä, miten oli markettia kehittänyt ja mitä haasteita oli kohdannut. Opin häneltä valtavasti Tor-verkon huumekaupasta ja marketin pyörittämisestä. Pääsin kulissien taakse ja sain tietää skenestä asioita, joita en voi kertoa julkisesti.

Sipulimarketin ylläpitäjä ehdotti, että hän voisi laittaa marketin etusivulle linkin blogiini. Sinnehän se sitten ilmestyi vasempaan alakulmaan.

Sipulimarketin ylläpitäjältä sain myös tietoa marketin myynnistä, ja se johti mielenkiintoiseen havaintoon.

Tein vuonna 2020 kaksi blogausta koronapandemian vaikutuksesta Sipulimarketin myyntiin (tässä niistä ensimmäinen ja tässä toinen). Samana vuonna julkaistut jätevesitutkimukset osoittivat, että Sipulimarketin myynti heijastui koko Suomen huumeiden käyttöön. Toisin sanoen jos jotain ainetta myytiin marketissa paljon, käytettiin sitä runsaasti koko maassa, ja jos jonkin aineen tarjonta heikkeni marketissa, väheni sen käyttö koko maassa.

Seuraavaa jätevesitutkimusta odotellessa muutama havainto viime vuoden lopulta. Ilmeisesti koronapandemian toinen aalto vaikutti huumeiden maahantuontiin, sillä kokaiini loppui Sipulimarketista lokakuussa. Myös MDMA:n tarjonta väheni selkeästi. Marras-joulukuussa sitä oli myynnissä vain yhdellä vendorilla, ja aina ei silläkään. Piriä oli tarjolla runsaasti.

Subutexia ja LSD:tä ei jätevesitutkimus huomioi, mutta niistä on sanottava, että subua oli loppuvuodesta jatkuvasti tarjolla ja happoa yllättävän hyvin, usein kolmella vendorilla.

Kun Sipulimarket suljettiin, monet vendorit siirtyivät ulkomaisiin marketteihin. Esimerkiksi PohjolanBudit myy nyt Cannazon Marketissa ja Puhdas DarkFox Marketissa.

Kovin kauaa ei tarvinnut odottaa uutta suomalaista markettia, sillä 20. joulukuuta ovensa avasi Spurdomarket. Ensimmäisenä Spurdomarketissa herättää huomiota erikoinen nimi ja jokseenkin karu (mutta toisaalta selkeä) ulkoasu. Kaikki muu Spurdomarketissa vaikuttaa kuitenkin olevan kunnossa. Tämän voi päätellä siitä, että kauppaa siellä käy jo kymmenen vendoria, joista osa on tuttuja Sipulimarketista.

Lienee vain ajan kysymys, milloin loputkin ulkomaisiin marketteihin siirtyneet vendorit tekevät tilin Spurdomarkettiin.

Spurdomarketin ylläpitäjä on vastannut kysymyksiin ja keskustellut aktiivisesti Keskustorilla ja Suomiskenessä. Näiden Tor-verkon foorumien lisäksi hän käyttää myös Twitteriä. Kyllä vain, Spurdomarketilla on Twitter-tili. Koskaan aikaisemmin ei suomalainen nettihuumekaupan toimija ole tehnyt tiliä sosiaaliseen mediaan. Twitter-tilin löydät täältä.

Olen ollut yhteydessä Spurdomarketin ylläpitäjään sivuston aukeamispäivästä saakka ja tulen julkaisemaan hänen haastattelunsa tämän kuun aikana.

Sipulimarketin ylläpitäjään minulla ei enää ole yhteyttä, sillä hän poisti sähköpostiosoitteensa. Ehkä hän joskus vielä ottaa yhteyttä ja kertoo kuulumisiaan.

Lopuksi haluan mainostaa Herrasmieshakkerit-podcastin viimeisintä jaksoa, jossa minä olen vieraana. Vuonna 2020 media haastatteli minua usein Tor-verkon rikollisuuden asiantuntijana. Vuosi huipentui kutsuun Herrasmieshakkerit-podcastiin, jota vetävät F-Securen tietoturvagurut Mikko Hyppönen ja Tomi Tuominen. Jakso kannattaa kuunnella, mikäli painava asia Tor-verkosta ja huumekaupasta vähänkään kiinnostaa. Löydät podcastin täältä.

Jos käytät Facebookia, käyhän tykkäämässä Punaisen kolmion sivusta. Se onnistuu täältä.

Hyvää alkanutta vuotta 2021!



lauantai 12. joulukuuta 2020

Viesti Sipulimarketin ylläpidolta

Eilen Tulli tiedotti takavarikoineensa Sipulimarketin palvelimen. Tor-verkossa marketin verkko-osoitteessa on nyt ilmoitus piilopalvelun sulkemisesta.

Sipulimarketilla on sivu myös avoimessa verkossa. Sinne ilmestyi tänään viesti marketin ylläpidolta. Saman viestin ylläpito jätti Tor-verkossa toimivalle Suomiskene-keskustelusivustolle.

Viestissä sanotaan näin:

"Tullilla on nyt hallussa tilauksien perustiedot noin kuukauden ajalta. Osoitetiedot ovat kuitenkin PGP-salattuja myyjien avaimilla, joita palvelimella ei tietenkään ollut. Vastaanotetuiksi merkityistä tilauksista salattukin osoite on varmuuden vuoksi poistettu. Kuumottelun aiheeksi jää lähinnä kuukauden sisällä Prasos OY:n (Bittiraha/Coinmotion) kanssa tehdyt bitcoin-siirrot.

Yksityisviestit olivat myös kryptattuja vaikka ei olisi erikseen käyttänyt PGP. Ne myös poistettiin automaattisesti viikon päästä lukemisesta tai kahden viikon päästä lähettämisestä, jos viestiä ei luettu. Ylläpito tallensi väliaikaisesti viesteistä ylläpidon PGP-avaimella kryptatun kopion, mutta Tullilla ei ole ylläpidon PGP-avainta eli he eivät voi purkaa kyseisiä viestejä. Tulli pystyy lukemaan asiakaspalveluun parin viikon sisään lähetetyt viestit ja tilauksien riitautuksien viestit noin kuukauden ajalta.

Bitcoin siirroista historia löytyy heinäkuulta lähtien, mutta Tulli ei voi selvittää mitä tiliä talletus tai lompakkonosto koski, jos siirrosta ehti kulua yli kuukausi. Marketin käyttö pelkkänä bitcoin-lompakkona ei ole laitonta.

Sipulimarketin ylläpito ei aio pystyttää markettia takaisin ylös, joten seuraavaksi kannattaa siirtyä johonkin ulkomaiseen markettiin, ja toivoa parasta. Kiitoksia kaikille sivustoa käyttäneille, ja pahoittelut fobbakeissistä."

Sipulimarketin palvelimen takavarikkoa on mediassa verrattu Silkkitien palvelimen takavarikkoon. Silkkitien palvelimella käyttäjien tiedot olivat ainakin osittain kuin tarjottimella, ja viranomaiset ovatkin paljastaneet tuhansien käyttäjien henkilöllisyyden.

Mikäli Sipulimarketin ylläpidon väitteet marketin tietoturvasta pitävät paikkansa, ei vertailuun ole syytä. Silloin viranomaiset eivät tule palvelimen sisällöstä paljoakaan hyötymään. Silloin tulee myös todistetuksi, että piilopalvelu voi olla käyttäjilleen turvallinen, vaikka palvelin päätyisi viranomaisten haltuun.

Aika näyttää, onko näin.



tiistai 20. lokakuuta 2020

Netti on pursunnut huumeita kesän notkahduksen jälkeen

Koronaepidemian ensimmäinen aalto niukensi Tor-verkon huumetarjontaa Suomessa, mutta paljon suuremmalla viiveellä kuin kukaan osasi ennakoida. Aluksi tarjonta tuntui jopa lisääntyvän, kuten kerroin kesäkuun postauksessani.

Pitkin kevättä huumetavaratalo Sipulimarketin tuotevalikoima oli runsas ja hinnat alhaisia, mutta toukokuun lopussa tuli romahdus. Myös Torilaudalla oli kesäkuussa selvästi nähtävissä, että varsinkin opioideista ja bentsoista oli pulaa.

Pahin oli ohi nopeasti. Kesäkuun loppua kohden sekä Sipulimarketin että Torilaudan tarjonta alkoi osoittaa elpymisen merkkejä.

Nyt on syksy jo pitkällä, ja epidemian toinen aalto on täällä. Mikä on Sipulimarketin tilanne tällä hetkellä?

Se on hyvä, ja on ollut sellainen jo pitkään. Ja kun tilanne on hyvä Sipulimarketissa, on se hyvä myös Torilaudalla, sillä merkittävä osa marketin tuotteista päätyy laudan vähittäiskauppiaille.

Sipulimarketin ylläpitäjä kertoi minulle lokakuun alussa, että edellisen 30 päivän aikana vendoreille vapautui marketista ennätysmäärä rahaa. Toisin sanoen marketin kuukausimyynti oli syyskuussa suurempi kuin koskaan aikaisemmin.

Kesäkuun alussa marketin tarjonta oli historiallisen kehno. Esimerkiksi amfetamiinia ei tuolloin ollut lainkaan myynnissä, mikä oli ennennäkemätöntä. Kesäkuun jälkipuoliskolla pari vendoria toi sitä myyntiin, ja pimeän verkon huumeskene huokaisi helpotuksesta. Pian muidenkin tuotteiden valikoima alkoi palautua ennalleen. Tällä hetkellä piriä myy kahdeksan vendoria.

Yksi kesäkuussa piriä tarjolle tuonut vendori oli Autobahn, joka oli aiemmin keväällä luonut maineen hinta-laatusuhteeltaan erinomaisen porskeen myyjänä. Tilauksia tuli heti niin valtava vyöry, että Autobahnin piti ottaa tuote tilapäisesti pois myynnistä, koska toimitus ruuhkautui tukkoon.

Autobahn ratkaisi ongelman hankkimalla yhteistyökumppanin. Pian Sipulimarketiin ilmestyi vendori nimeltä Länsimetro, joka myy vain Autobahnin tuotteita. Sen jälkeen Länsimetro on hoitanut pienten tilausten toimittamiseen, Autobahn isojen.

Tällä hetkellä Autobahn (ja Länsimetro) myy amfetamiinia, kokaiinia, MDMA:ta, ekstaasipillereitä, kristallimetaa ja ketamiinia. (Paitsi että eipäs myy enää metukkaa ja ketkua, sillä ne poistuivat myynnistä tätä kirjoittaessani. No, Autobahnin tuntien ne saattavat ilmestyä takaisin milloin vain.)

En ole koskaan ennen nähnyt suomalaisessa marketissa vendoria, joka myy vain bulkkina ja jolla kauppa käy jatkuvasti. Autobahnin käsien kautta kulkee selvästi valtavat määrät huumeita.

Autobahnin hinnoittelu kertoo paljon. Esimerkiksi ekstaasitabletteja täytyy ostaa kerralla vähintään 50, jolloin kappalehinta on 8,30 euroa. Mitä enemmän ostaa, sitä halvemmalla saa. Jos ostaa viisi tuhatta nipsua, on kappalehinta enää 3,50 euroa. Piriä pitää ostaa vähintään 35 grammaa kerralla, ja grammahinta tippuu puoleen, mikäli ostaa kilon.

Täysin ennenäkemätön ilmiö on myös "Starter packit", joita Autobahn myy. Niitä on neljä erilaista, ja ne on tarkoitettu alemman portaan huumekauppiaille tai sellaisiksi aikoville. Kukin Starter pack sisältää useaa eri huumetta varsin mojovan pläjäyksen, ja kallein pakkauksista maksaa 37 500 euroa. Sattumoisin myös ne katosivat valikoimasta juuri tätä kirjoittaessani, mutta eipä hätää, sillä minulla on niistä kuvakaappauksia.


Sipulimarketin valikoimissa on kesäkuun jälkeen ollut kaikkia yleisimpiä huumeita. Esimerkiksi Subutexia on ollut tarjolla melkein koko ajan. Tällä hetkellä sitä myy kolme vendoria. Muista opioideista tarjolla on oksikodonia ja heroiinia.

Psykedeeleistä myynnissä on happoa, taikatatteja ja DMT:tä. Mämmiä on yleensä ollut myynnissä usealla vendorilla, mutta tällä hetkellä vain Autobahnilla ja Länsimetrolla. Kannabista on luonnollisesti ollut koko ajan tarjolla yllin kyllin.

Bentsojakin riittää. Tällä hetkellä on myynnissä kahdeksaa eri ainetta kolmelta vendorilta. Erikoisin on etitsolaami, jota saa jauheena ja nesteenä. (Jotta kukaan lukija ei alkaisi viilaamaan pilkkua niin tarkennettakoon, että etitsolaami on bentsojohdannainen.)

Etitsolaamista, kuten muistakin marketin merkittävistä erikoisuuksista, vastaa vendori nimeltä Vendor11, jonka kataloogista löytyvät muun muassa stimulantit alfa-PHiP ja MDPHP.

Marketin tilanteessa on huomiotaherättävää se, miten dominoivassa asemassa Autobahn on ollut koko kesän ja syksyn. Autobahnin varastot ovat massiiviset, tuotevalikoima monipuolinen ja suosiosta päätellen hinta-laatusuhde kohdillaan. Ei silti ole poikkeuksellista, että yksi vendori nousee myynnissä reilusti ylitse muiden. Esimerkiksi vuoden 2017 jälkipuoliskolla Silkkitietä dominoi Keisari Julius, jonka haastattelun löydät täältä.

Lopuksi vielä asiaa blogini yleisöstä. Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen, että suurin osa lukijoistani on huumeiden käyttäjiä. Erityisen paljon tekstejäni luetaan Tor-verkon huumeskenessä. Jo vuosia vendorit ovat aina tienneet minut, jos olen ottanut heihin yhteyttä, ja usein he ovat kehuneet työtäni. Myös sivustojen ylläpitäjät ovat aina tienneet minut, joten haastattelujen saaminen on ollut helppoa. Kiven sisälläkin blogiani luetaan, terveisiä vaan sinne.

Tuntuu hyvältä, että työni tunnetaan, sitä arvostetaan, ja minuun luotetaan.

Uudelle tasolle työni arvostus nousi kesäkuussa 2020, kun Yle julkaisi jutun koronapandemian vaikutuksesta huumekauppaan. Jutussa on linkki blogiini, jota myös käytetään lähteenä. Tästä on kiittäminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pekka Hakkaraista, joka suositteli blogiani toimittajalle.

Perustin blogini helmikuussa 2014. Ensimmäisessä postauksessani haukuin Ylen uutisen, jossa väitettiin opiskelijan vaipuneen koomaan syötyään kannabiskakkua. Enpä tuolloin arvannut, että jonain päivänä THL:n tutkimusprofessori suosittelisi blogiani lähteeksi Ylen uutistoimittajalle.

Viime aikoina Punainen Kolmio on viettänyt hiljaiseloa. Se on nyt takanapäin, sillä Torilauta sulkeutuu 1. marraskuuta, ja siihen liittyen minulta on tulossa iso lehtijuttu ja ainakin kaksi blogausta. Juttu julkaistaan 29. lokakuuta ilmestyvässä Imagessa. Stay tuned!

Punaisen Kolmion Facebook-sivun löydät täältä ja henkilökohtaisen Twitter-tilini täältä.



maanantai 22. kesäkuuta 2020

Koronakriisi iski vihdoin Tor-verkon huumekauppaan

Suomen ulkorajat suljettiin maaliskuussa 2020 koronakriisin takia. Poliisi ja asiantuntijat ennustivat, että huumeiden salakuljetus tulee vaikeutumaan, mikä johtaa tarjonnan vähenemiseen ja hintojen nousuun.

Pitkin kevättä monet uutiset tukivat ennustetta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi, että Sininauhasäätiön mukaan päihteiden saatavuus katukaupassa on heikentynyt, korvikkeiden käyttö lisääntynyt ja Subutexin hinta tuplaantunut.

Samaan aikaan Tor-verkossa koronakriisiä ei huomannut. Sipulimarketin ylläpitäjä sanoi minulle huhtikuussa, että kauppaa käytiin tavallista vilkkaammin, ja esimerkiksi amfetamiinin hinta tuntui jopa laskeneen. Torilaudalla kaupankäynti jatkui entisellään.

Toukokuun lopussa Hesari kertoi sen, mitä Tor-verkon huumekauppaa seuraamalla oli voinut uumoilla: huumeiden tarjonta oli Suomessa pysynyt ennallaan. Jätevesitutkimuksen mukaan huumeiden ja erityisesti amfetamiinin käyttö oli jopa lisääntynyt kevään aikana. Poliisia tämä hämmensi.

Sitten tapahtui jotain.

Sipulimarketissa on aina ollut tarjolla amfetamiinia, yleensä usean vendorin kaupittelemana. Touko-kesäkuun vaihteessa se loppui. Sen jälkeen yhdellä vendorilla oli (ja on edelleen) kyllä amfetamiinin ja metamfetamiinin sekoitusta, mutta silkkaa piriä ei ollut kellään. Tilanne otti askeleen normaalimpaan suuntaan vasta kesäkuun jälkipuoliskolla, kun kaksi muuta vendoria toi markkinoille vauhtia.

Myös Subutexit loppuivat touko-kesäkuun vaihteessa. Sen jälkeen ainoa tarjolla oleva opioidi oli pitkään heroiini. On poikkeuksellista, että harvinaisena pidettyä heroiinia saa marketista. Vielä poikkeuksellisempaa on, ettei tarjolla ole lainkaan apteekkiopioideja.

Subutexista ei ollut pulaa toukokuussa.

Heroiini on ollut ainoa tarjolla oleva opioidi suurimman osan kesäkuuta.

Myös kannabiksen myynti-ilmoitusten määrä on vähentynyt. Tätä tuskin kukaan osasi odottaa, sillä kannabista tuotetaan Suomessa valtavasti, eikä rajojen sulkemisen pitäisi siihen vaikuttaa.

Kaiken kaikkiaan myynti-ilmoitusten määrä Sipulimarketissa on romahtanut toukokuun parhaiden päivien jälkeen. Tuotevalikoimasta puuttuu monia yleisiä huumeita, kuten ekstaasipillerit ja LSD. Bentsojakaan ei ole kesäkuussa ollut paria pientä pillerierää lukuunottamatta.

Torilaudasta olen tehnyt havainnon, että kesällä hitaiden tarjonta on ollut nihkeää. Jotkut opioidien ja bentsojen myyjät nyhtävät tuotteistaan kiskurihintaa ja perustelevat sitä koronalla.

Tällä hetkellä aktiivisista Sipulimarketin vendoreista eniten erilaisia huumeita ovat myyneet Autobahn ja Finlabs. Autobahnin valikoimissa on MDMA-kristallia, kokaiinia, amfetamiinia, heroiinia ja ketamiinia. Finlabsin valikoimissa on kokaiinia sekä amfetamiinin ja metamfetamiinin sekoitusta. Vielä toukokuussa Finlabsilla oli lisäksi piriä ja Subuja.

Kysyin vendoreilta Sipulimarketin yksityisviesteillä, kuinka koronakriisi on vaikuttanut heidän toimintaansa.

Autobahn kertoo koronauutisoinnin vaikuttaneen aluksi siten, että he päättivät huhtikuussa myydä varastot pois.

"Meillä oli tuolloin tarkoituksena jäädä lomalle, kunnes tilanne normalisoituu ja rajat aukeaisivat. Teimme tässä kohtaa omalta osaltamme hätiköidyn virheen; myimme loppuvarastoja melko halpaan hintaan", Autobahn sanoo.

Autobahnin piri meni kuin kuumille kiville, mutta muut tuotteet eivät samaan tahtiin. Lisäksi osoittautui, että pandemiasta huolimatta huumeiden tuonti Suomeen onnistui. Niinpä toimintaa ei ollutkaan syytä pistää jäihin.

"Muu tarjontamme on pysynyt lähes normaalina ja tuotteista ei ole ollut pulaa, emmekä ole niinkään rajoittaneet myyntejämme bulkkiosotosen osalta tuon amfetamiinin loppumisen jälkeen."

Finlabsin mukaan koronakriisi ei ole heille ongelma, vaikka se onkin lamauttanut monia Sipulimarketin myyjiä.

"Korona ei ole vaikuttanut mitenkään meidän myyntiin. Mitään yksityiskohtaista en voi kertoa meidän toiminnasta. Emme tiedä vielä milloin Subuja ja pelkkää amfetamiinia tulee meille taas tarjolle markettiin", Finlabs sanoo.

Kysyin vendoreilta myös heidän näkemystä siitä, miten koronakriisi on vaikuttanut huumekauppaan yleisellä tasolla.

"Vaikea sanoa täyttä totuutta muiden myyjien saati lautakauppaiden puolesta, mutta Suomessa vaikuttaa olevan suuria varastonpitäjiä tai hyvän logistiikan ja Tullin välttelytuurin omaavia ihmisiä, jotka pysyttelevät offlinessa ja pitävät Torilaudan kauppiaiden tarjontaa yllä jollain tavalla", Autobahn arvioi.

"Nämä suuremmat maahantuojat tai varastonpitäjät pitävät viimekädessä Suomen huumekaupan pyörät pyörimässä, ja oman käsitykseni mukaan Suomessa ei ole koronan takia mitään varsinaista huumepulaa."

Finlabs ottaa kantaa yleiseen tilanteeseen vain Sipulimarketin osalta.

"Omat havaintoni ovat sellaiset, että monilla myyjillä täällä marketissa on ongelma saada tavaraa", Finlabs sanoo.

Lopuksi kysyin vendoreilta heidän omista tulevaisuudennäkymistään.

"Lähitulevaisuuden näkymät ovat erittäin valoisat. Meillä on rajamuodollisuuksista huolimatta uudet erät jo Suomessa, mutta näin kauniissa Suomen suvessa pitää harkita ja neuvotella, että jatkuuko toimintamme vasta syksyllä, vai saadaanko tuotteet bulkkina eteenpäin kesän aikana ja ostajat voisivat ne meidän puolesta myydä parhaimmalla näkemällään tavalla vaikka itsenäisinä myyjinä Sipulimarketissa", Autobahn kertoo.

(Kun haastattelu tehtiin reilu viikko sitten, Autobahnilla ei ollut myynnissä amfetamiinia. Nyt on. Tämä tarkoittanee, ettei Autobahn halunnut odottaa syksyyn.)

"Kävi miten kävi, niin kovin pitkälle syksyä/syystalvea ei Autobahnilla ajeta edes pitkät päällä. Tiedotamme hyvissä ajoin imagoon sopivin "moottoritie päättyy"-liikennemerkein, kun olemme lopettelemassa tai viimeistään silloin kun joku tekee lopputarjouksen varastossa olevista tuotteistamme ja ostaa ne pois. Siihen asti baana on vapaa ja tavara kulkee ilman rajoituksia", Autobahn jatkaa.

Finlabsin mukaan sen tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä.

"Hommat jatkuvat nyt ja tulevaisuudessa, vaikka mikään ei tietenkään ikinä ole varmaa huumausainekaupassa. Mitään vakavia ongelmia emme kuitenkaan ole vielä kohdanneet, eli sellaisia jotka vaikuttaisivat kriittisesti meidän toimintaan", Finlabs sanoo.

Kiitos Autobahnille ja Finlabsille haastatteluista.

Vasta tulevaisuudessa voidaan nähdä, mitkä olivat pandemian todelliset vaikutukset huumekauppaan. Sipulimarketin supistunut tarjonta kertoo kuitenkin omaa tarinaansa. Osalle huumeiden maahantuojista koronakriisi on selkeästi ongelma, mutta kesti pitkään, ennen kuin se näkyi Tor-verkon huumekaupassa.

Nyt rajoituksia puretaan Suomessa ja monessa muussakin maassa. Kaupankäynti Sipulimarketissa tulee vielä palaamaan ennalleen, mutta millä aikataululla, sitä on mahdotonta sanoa.

Seuraava jätevesitutkimus tulee olemaan mielenkiintoinen. Silloin selviää, voiko Sipulimarketin tilanteesta vetää yhtäläisyysmerkit koko Suomen huumeiden käyttöön.


lauantai 28. maaliskuuta 2020

Hädän yllättäessä pimeän verkon huumemaailma ojentaa auttavan kätensä

Koronaviruksen aiheuttama raivokas vessapaperin hamstraaminen on todellisuutta Suomessakin. Ihmisten epätoivosta kertoo jotain se, että jopa X-tran WC-paperi on tilapäisesti loppunut monista kaupoista.

Kun hätä on suurin, apu löytyy Tor-verkosta. Sipulimarketissa vendori nimeltä Autobahn myy nykyään amfetamiinin, kokaiinin ja muiden huumeiden lisäksi vessapaperia. Alla näkymä Sipulimarketin etusivulta.


Vessapaperin hinta on 20 euroa rullalta. Se voi nyt tuntua kalliilta, mutta lähitulevaisuuden Mad Max -maailmassa se tulee olemaan halpa hinta, varsinkin Lotus Soft Embon kaltaisesta laatupaperista. Koska vessapaperirulla ei mahdu postiluukusta, toimittaa Autobahn tuotetta asiakkaille ainoastaan maastokätköihin.

Tuotesivulla Autobahn kertoo, että Embo liukenee veteen erinomaisesti. Yleisin käyttötapa silti lienee plugaaminen.


Myös Torilaudalla on haistettu vessapaperirullan mentävä markkinarako. Hinta on halvempi kuin Sipulimarketissa, ja tarjolla väitetään olevan peräti ekstrapehmeää Lambia.


Torilaudalla väitteisiin hyvästä laadusta kannattaa aina suhtautua varauksella. Siksi suosittelenkin ostajia vaatimaan tuotteen avaamattomassa alkuperäispakkauksessaan.

Koronan aiheuttama ihmiskunnan tuho on jo sinällään harmillinen asia, mutta vielä enemmän se harmittaa, jos huomaakin ostaneensa joltain rotalta Lambin sijaan karkeinta Serlaa.

maanantai 17. helmikuuta 2020

Janne "Nacci" Tranberg ei voinut olla sekä Hesburgerking että Laatutoxic

Suomen suurimman huumevyyhdin eli niin sanotun Katiska-jutun käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa torstaina 30.1.2020.

Syytteiden mukaan Janne "Nacci" Tranberg myi huumeita Tor-verkossa nimimerkeillä Hesburgerking ja Laatutoxic. Asiasta kertoivat tuoreeltaan muun muassa MTV Uutiset, Iltalehti ja Yle Uutiset (joka muuten haastatteli minua juttuunsa nettihuumekaupan asiantuntijana).


Seuraavan viikon alussa sain haltuuni Katiska-jutun haastehakemukset, joissa riittikin lukemista. Ne kahlattuani läpi olin entistä vakuuttuneempi siitä, ettei Tranberg voinut olla sekä Hesburgerking että Laatutoxic.

Nimimerkkien välillä oli kyllä yhteys, sitä ei kukaan Tor-verkon huumekauppaa aktiivisesti seuraava voinut olla huomaamatta. Yhteys oli se, että Hesburgerkingin ja Laatutoxicin tilit Tor-verkon kauppasivustoilla hiljenivät yhtä aikaa ja täysin yllättäen lokakuussa 2019.

Samalla Tranberg pidätettiin Espanjassa.

Sitä ennen ei kuitenkaan ollut mitään syytä epäillä, että nimimerkeillä olisi jotain tekemistä keskenään. Ne erosivat toisistaan kuin yö ja päivä.

Haastehakemuksissa Tranbergiin yhdistetään neljä nimimerkkiä: Hesburgerking, Heseisbäk, Laatutoxic ja Lääkekaappi1.

Hesburgerking aloitti toimintansa vuonna 2018. Kesällä 2019 se lyhyen tauon jälkeen jatkoi myyntiä nimellä Heseisbäk. Kyse on siis samasta vendorista, vaikka nimi vaihtui. Torilaudalla vendoria kutsuttiin (ja kutsutaan edelleen) Heseksi, ja sitä nimeä aion itsekin jatkossa käyttää tässä blogauksessa.

Laatutoxic aloitti myös toimintansa vuonna 2018. Lääkekaappi1 on minulle tuntematon nimimerkki. Eräs Torilaudan käyttäjä kuitenkin kertoi muistavansa sen Silkkitieltä. Kovin suuresta vendorista tuskin on kyse, enkä lähde arvailemaan sen yhteyttä muihin nimimerkkeihin.

Kesällä 2019 tilanne oli joka tapauksessa se, että Hese ja Laatutoxic olivat nousseet Suomen kolmen merkittävimmän vendorin joukkoon. Niillä oli hyvä asiakaspalvelu, niihin luotettiin ja ne myivät valtavasti huumeita.

Arvioni Hesen ja Laatutoxicin merkittävyydestä ei ole viimeaikaisen uutisoinnin aiheuttamaa jälkiviisautta, sillä olen sanonut sen jo aikaisemmin Torilaudalla. Torilaudan hakutoiminnolla löysin oheisen viestin, jonka kirjoitin marraskuussa 2019. Siinä vastaan nyymille, joka toivoi minun kirjoittavan blogissani keinoista, joilla viranomaiset ovat saneet kiinni Silkkitieltä ja Sipulimarketista tuttuja vendoreita.


Viestissä mainitun Douppikaupan tarinan löydät täältä.

Takaisin Heseen ja Laatutoxiciin. Olennainen ero niiden välillä oli se, että Hese myi perinteisiä katuhuumeita, kun taas Laatutoxic myi pelkkiä apteekkituotteita. Alla molempien palauteyhteenveto Sipulimarketista. Kuvakaappauksissa näkyy myös muutama kirjallinen palaute.



Kirjallisia palautteita selaamalla voi nähdä, että Hesen tuotevalikoimaan kuuluivat amfetamiini, kokaiini, ekstaasitabletit, MDMA, LSD ja ketamiini.

Laatutoxicin tuotevalikoimaan kuului muun muassa bentsoja (Ksalol, Bensedin, Rivotril, Flormidal), opioideja (Tramal, Oxycodone), potenssilääkkeitä (Viagra, Cialis), tsolpideemi (Zolpidem, Sanval) ja modafiniili.

Haastehakemuksissa mainitaan Hesen myymät huumeet moneen kertaan. Näyttö on vahvaa sen puolesta, että Tranberg toi niitä maahan suuria määriä.

Sama ei päde Laatutoxicin lääkkeisiin. Ksalol, Bensedin, Rivotril ja Oxycodone kyllä toistuvat haastehakemuksissa, mutta esimerkiksi modafiniiliä ei mainita kertaakaan.

Myöskään Flormidalia ei haastehakemuksista löydy. Sen vaikuttava aine midatsolaami tosin mainitaan kerran, sillä yhdeltä pidätetyltä löytyi 10 omaan käyttöön tarkoitettua midatsolaami-tablettia. Samalta henkilöltä löytyi myös 10 omaan käyttöön tarkoitettua tsolpideemi-tablettia.

Muuten tsolpideemista sanotaan vain, että sitä sisältäviä tabletteja takavarikoitiin eräästä varastosta. Tramal mainitaan ainoastaan kerran, ja sitä sanotaan takavarikoidun eräästä toisesta varastosta. Määriä ei kerrota.

Laatutoxic myi modafiniiliä, Flormidaleja, Tramaleja ja tsolpideemia ainakin vielä kesällä 2019. Miksei niiden hankkimisesta ja myymisestä ole mitään tietoa haastehakemuksissa? Hesen myymien huumeiden liikkeet on kyllä tarkoin dokumentoitu.

Syytteiden mukaan Tranberg siis oli sekä Hese että Laatutoxic. Olin kumpaankin jonkin verran yhteydessä. En paljoa, mutta sen verran kuitenkin, etten mitenkään voi uskoa keskustelleeni saman henkilön kanssa.

Hese oli huumorimiehiä. Torilaudalla huhuttiin, että hän olisi virolainen, ja se tuntui huvittavan häntä. Tämän päättelen siitä, että minulle Hese alkoi heti vitsailla väitetyllä virolaisuudellaan, kun otin häneen yhteyttä.

Hese kirjoitti Torilaudalle trippikoodillaan ##Hesburgerking vielä senkin jälkeen, kun oli muuttanut marketeissa nimensä muotoon Heseisbäk. Laudalla Hese erottui muista vendoreista läpänheitollaan. Yleensä vendorit kirjoittavat laudalle omalla trippikoodillaan vain silloin, kun heillä on jotain asiaa. Hese kirjoitti silloinkin, kun asiaa ei ollut.

Torilaudan hakutoiminnolla voi vielä löytää muutaman Hesen viestin. Kuten alla olevista kuvakaappauksista käy ilmi, Hese tykkäsi höpöttää levottomia.



Laatutoxic oli ihan eri planeetalta kuin Hese. Hän pysyi aina asiassa eikä turhia lörpötellyt. Valitettavasti hänen viestejään ei voi enää Torilaudalta löytää.

Olisi ollut Tranbergilta melkoisen hämmästyttävä suoritus esittää kahta täysin erilaista henkilöä niin marketeissa, Torilaudalla kuin esimerkiksi JitJatissa.

En ole yksin näkemykseni kanssa. Sipulimarketin ylläpitäjä oli Hesen ja Laatutoxicin kanssa tekemisissä paljon enemmän kuin minä. Kysyin hänen mielipidettään asiasta, ja näin hän vastasi:

"En usko että molempia myyjätilejä käytti sama henkilö. Olisiko jaksanut kirjautua markettiin eri aikoihin, ja esittää minullekin huolellisesti alusta loppuun eri henkilöitä. Aika paljon kuitenkin juttelin molempien tilien kanssa. Mutta kaikki on mahdollista."

Hesen ja Laatutoxicin tilien hiljentyminen yhtä aikaa on vahva todiste sen puolesta, että niiden takana oli sama henkilö. Vai onko?

Pian tapahtuneen jälkeen kirjoitin eräälle vendorille ja hämmästelin sitä, että Hese ja Laatutoxic olivat jääneet kiinni. Vendori kysyi minulta, mistä tiedän molempien jääneen kiinni. Vendorin mukaan oli mahdollista, että toinen oli pidätetty ja toinen oli päättänyt sen vuoksi tehdä katoamistempun.

Niinpä, kaikki on mahdollista, kuten Sipulimarketin ylläpitäjäkin sanoi.

Mielestäni Tranberg ei voinut olla sekä Hese että Laatutoxic. Jos hän oli jompikumpi, niin haastehakemusten perusteella Hese.

Hesen vihoviimeinen Torilaudalle kirjoittama viesti kuvaa hyvin hänestä huokunutta asennetta:


Tähän viestiin tosin liittyy eräs hyvin outo piirre. Torilaudalla päivämäärä näkyy siten, että ensin tulee vuosiluku, sitten kuukausi ja lopuksi päivä. Kuten kuvasta näkyy, viesti on siis kirjoitettu 8.10.2019.

Tranberg otettiin kiinni 7.10.2019.