Näytetään tekstit, joissa on tunniste trippikoodi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trippikoodi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. marraskuuta 2020

Edesmenneen Torilaudan parhaat palat

Minulla on Torilaudasta lämpimiä muistoja. Siellä minua uhkailtiin, kiristettiin, yksityisviestini vuodettiin, henkilötietojani leviteltiin, ihmisiä yllytettiin hakkaamaan minut ja minua yritettiin leimata vasikaksi, KRP:n kätyriksi ja milloin miksikin.

Tein tämän meemin, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna 2019.

No joo, eiväthän nuo tarkemmin ajatellen kovin lämpöisiä muistoja ole. Ne vaan tulivat ensimmäisenä mieleen.

Kun oikein pinnistelen, niin kyllä niitä ihan oikeasti lämpöisiäkin muistoja tulee mieleen. Aloitetaan laudan alkuhämärästä, tai oikeastaan sitäkin kauempaa.

Kirjoitin Sipulikanavalle custom-trippikoodillani !AarnoMalin. Olin ainoa, joka kirjoitti sinne omalla nimellään. Kaikki muut custom-trippikoodin käyttäjät olivat joko Silkkitien vendoreita tai muita pimeän verkon huumemaailmassa vaikuttavia nimimerkkejä.

Kirjoitin omalla nimelläni, koska arvelin sen lisäävän luottamusta skenen sisällä ja uskottavuutta skenen ulkopuolella. Ja niinhän siinä kävi. Skenen sisällä minuun suhtauduttiin myönteisesti, skenen ulkopuolella lehtijuttuni ja blogini saivat paljon huomiota.

Asialla on toki kääntöpuolensa. Pimeässä verkossa on hulluja enemmän kuin populaatiossa keskimäärin. Minä olen ollut heille helppo maalitaulu.

Sipulikanava suljettiin viranomaisten toimesta loka-marraskuun vaihteessa 2017. Sen tilalle tuli Torilauta, jossa kyllä oli alusta saakka trippikoodit, mutta ei customeita. Trippikoodit olivat ##-alkuisia kirjainsekamelskoja, kuten vaikka psykoterapiakeskus Vastaamoa kiristäneellä Ransom_manilla:


Tuollainen trippikoodi on toki parempi kuin ei mitään, mutta sitä on lukijan vaikea muistaa. Niinpä luovuin ajatuksesta käyttää trippikoodia Torilaudalla ja päätin yksikertaisesti kirjoittaa viestin nimikenttään oman nimeni.

Tämä johti tietysti siihen, etteivät ihmiset aina uskoneet minun olevan minä. Kerran jouduin todistamaan henkilöllisyyteni allaolevalla valokuvalla:


Kuvan taustalla näkyy Torilauta sekä viestittelyäni Deep Dot Webin kanssa. Deep Dot Web oli avoimessa verkossa toimiva uutissivusto, joka seurasi Tor-verkon huumekauppaa ja kryptovaluuttoja. Viranomaiset sulkivat sen keväällä 2019. Viranomaisten mukaan Deep Dot Webin ylläpitäjät tienasivat miljoonia yhteistyössä darknet marketien kanssa.

Aina säännöllisin väliajoin joku sekopää ottaa minut tähtäimeensä. Marraskuussa 2017 eräs henkilö lähetti minulle viestin, jossa kertoi, että aikoi tuhota maineeni Tor-verkossa. Operaatiotaan hän toteutti kirjoittamalla Torilaudalle kaikenlaista paskaa minun nimissäni.

Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ilmoittaa julkisesti, että lopetan Torilaudalle kirjoittamisen, ja jos siellä joku esiintyy minuna, on hän huijari.

Tämäkään muisto ei tunnu kovin lämpöiseltä vielä tässä vaiheessa, mutta tarinalla on onnellinen loppu. Nimittäin helmikuussa 2018, kolmisen kuukautta myöhemmin, Torilaudan ylläpitäjä Sysop lähestyi minua sähköpostitse.

Sysop kertoi kehitelleensä uutta sivustoa nimeltä Rottaverkko, johon toivoi minun tutustuvan, ennen kuin se julkistetaan. (Tein Rottaverkosta blogauksen, jonka löydät täältä. Jostain syystä se kerää edelleen lukijoita tasaista tahtia. Nyt lukukertoja on jo 36 300. Tätä menoa se on pian Punaisen Kolmion suosituin blogaus.)

Sysop kertoi kehitelleensä myös custom-trippikoodit Torilaudalle ja ottavansa ne pian käyttöön. Hän tarjosi minulle laudan ensimmäistä customia ##AarnoMalin ja toivoi minun palaavan sivustolle.

Sekös ilahdutti. Totta kai palasin aktiiviseksi kirjoittelijaksi Torilaudalle, ja näin tarina sai onnellisen lopun.

Torilaudalla lehtijuttujani ja blogauksiani kehuttiin paljon. Toisaalta minua myös haukuttiin paljon, mikä kuuluu asiaan. Joskus haukut lähinnä huvittivat, ja usein huvittivat myös paljastukset salaisesta identiteetistäni.


Silkkitien ylläpitäjäksi Kapteeniksi minua epäiltiin aika montakin kertaa Torilaudan elinaikana. Liberaaliksi lesboksi sentään vain kerran.

Kirjoitin lokakuussa 2020 ilmestyneeseen Image-lehteen laajan artikkelin Torilaudasta ja pimeän verkon huumekaupasta. Siinä kerroin, että Torilaudalla oli sekalaisia myynti-ilmoituksia, jollaisiin ei voinut törmätä missään muualla. Mainitsin lehdessä niistä mieleenpainuvimman, ja tässä se on alkuperäisenä:


Myös Torilaudan työnhakuilmoituksista voi sanoa, ettei sellaisia nähnyt missään muualla. Joskus niiden aihekentässä luki luottamusta herättävästi "röitä". Alla harvinaisempi "tötiä". Huomatkaa hyvin torilautamainen Wickr-tunnus:


Ihan paras muisto Torilaudasta on se, kun sain tietää kuolleeni:


Voin vakuuttaa, että huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja. (Olen aina halunnut päästä sanomaan tämän Mark Twainin legendaarisen lauseen, ja nyt se vihdoin onnistui!)

Maaliskuussa 2020 tuli pandemia ja tyhjensi kaupat vessapaperista. Tähän reagoitiin myös Torilaudalla:


Loppuun vielä Maximarketin hinnasto keväältä 2019. Tuolloin Maximarket mainosti Torilaudalla JitJat-kauppaansa, joka oli uusi ilmiö Suomessa. Jokaisen narkkarin mieltä varmasti lämmittää nähdä Maximarketin vaikuttava tuotevalikoima ja alhaiset hinnat:


Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä blogaus. Kuvituksena minulla on enää jäljellä Torilaudan etusivu sulkeutumisen jälkeen (jossa muuten kehotetaan ostamaan edellä mainittu Image-lehti). Torilaudan etusivulta löytyvät linkit Tor-verkon huumekauppasivustoille.


PS. Tor-verkossa on uusi sivusto nimeltä Suomiskene, joka on tarkoitettu pelkkään keskusteluun. Sen linkki on tässä: http://suomiscnsomndibh.onion/

PPS. Vaikka Torilautaa ei enää ole, sen chat toimii edelleen. Linkki tässä: http://hss33mlbykbsxmug.onion:1488/qAZW0geIS8tmltve/


sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Silkkitien surkein tapaus

Olen seurannut Silkkitietä kolmisen vuotta, ja sinä aikana olen nähnyt monenlaista myyjää ja kusettajaa. Mieleenpainuvin tapaus on ollut huhtikuussa 2017 maailmanvalloituksensa aloittanut nimimerkki Doussikauppa, jolta ei onnistunut myynti eikä kusetus.

Jep, Doussikauppa. Melkein kuin Douppikauppa, Silkkitien legendaarisin myyjä. Doussikaupan alamäki alkoikin jo nimimerkin valitsemisesta. Ihmiset kun eivät tykkää siitä, että jonnet, jotka eivät osaa käyttäytymisen alkeita, raiskaavat pidetyn myyjän muistoa.

Doussikaupan tarina on niin omituinen ja sekava, etten tiedä mistä aloittaisin. Kertomisen arvoinen se ehdottomasti on. Parasta aloittaa tästä aloituspostauksesta Sipulikanavalta:


Sipulikanavan Ylläpito siis aloitti langan, jossa kertoi, että Doussikauppa oli pyytänyt siltä Douppikaupan trippikoodia. Lisäksi Ylläpidon mukaan Doussikaupalla oli Douppikaupan Silkkitie-tunnukset. Kansantajuisesti selitettynä trippikoodi tarkoittaa viestin nimikenttään tulevaa tunnusta. Doussikauppa halusi siis esiintyä Sipulikanavalla aitona ja oikeana Douppikauppana.

Suuri osa Silkkitien asiakkaista seuraa Sipulikanavaa, joten monet myyjät mainostavat siellä itseään ja osallistuvat keskusteluihin.

Sipulikanavan Ylläpito oli kysynyt Doussikaupalta, mikä sen yhteys Douppikauppaan on. Doussikauppa ei suostunut kertomaan ja oli muutenkin asennevammainen, joten Ylläpito ei antanut trippikoodia. Koska Doussikaupan toiminta haiskahti pahasti, kertoi Ylläpito tapahtuneesta Sipulikanavalla. Syntyi vilkas keskustelu.


Sitä minäkin ihmettelin. Jos kerran Doussikaupalla oli Douppikaupan Silkkitie-tilin tunnukset, miksi he olivat tehneet erillisen Doussikauppa-tilin?

Jotta tilanne olisi ollut mahdollisimman hämmentävä, aktivoitui Douppikaupan tili samaan aikaan, kun Doussikauppa ilmestyi näyttämölle. Douppikaupan tilillä ei kylläkään tapahtunut yhtään mitään, mutta sille kuitenkin kirjauduttiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Myös Douppikaupan suosituimman alakaupan Ekstaasikaupan tilille kirjauduttiin koko alkuvuoden kestäneen hiljaisuuden jälkeen.

Jatkossa Douppikaupan tili oli aktiivisena usein samaan aikaan kuin Doussikaupankin. Tämä puhui sen puolesta, että Doussikaupalla todellakin oli Douppikaupan tilin tunnukset. Toisaalta Doussikaupan kaikki muu sekoilu viittasi päinvastaiseen.

Takaisin keskusteluun. Ylläpito ei ollut ainoa, joka oli pannut merkille myyjätulokkaan asenteen.


Doussikaupan asenteesta kertoi myös heidän myyjäprofiilinsa Silkkitiellä. Siellä luki: "Turhat kysymykset jätetään huomioimatta. Jos epäilet tulevasi huijatuksi älä tilaa tai tee ostoksesi muilta myyjiltä." Vetävä myyntipuhe, eikö vain?


Seuraavaksi Doussikauppa syytti Sipulikanavan Ylläpitoa "jäätäväksi vasikaksi". Toisin sanoen Doussikauppa myönsi anemisen kusetusyrityksensä. Lisäksi Doussikaupan tampiot väittivät tuntevansa henkilökohtaisesti Douppikaupan porukkaa. No, se olisi kannattanut sanoa siinä vaiheessa, kun Ylläpito tiedusteli Doussikaupan yhteyttä Douppikauppaan.

Sitten Doussikaupan tuotteisiin. Doussikaupalla oli myynnissä MDMA-kristallia, ekstaasinappeja, amfetamiinia ja kokaiinia. Ihan hyvä valikoima siis, ja hinnatkin olivat huokeita.

Hyvistä tuotteista ei kuitenkaan ole hyötyä, jos niitä ei osaa myydä. Vaikka Doussikaupan toiminta vaikutti äärimmäisen epäilyttävältä, tilasivat jotkut heiltä huumeita. Aluksi lähetykset eivät lähteneet edes liikkeelle, sillä Doussikauppa perui tilaukset ja palautti rahat.



Pian Doussikauppa sai syöksykierteensä taittumaan, ainakin tilapäisesti. Silkkitiellä Doussikaupalle alkoi tulla positiivisia palautteita ihmisiltä, jotka kertomansa mukaan olivat saaneet tilaamansa ja olivat tuotteisiin tyytyväisiä.

Sipulikanavalla kuitenkin raportoitiin kirjeistä, jotka eivät koskaan tulleet perille, ja Doussikaupan selityksistä hidastelevasta postista sun muusta.

Sitten useampikin ihminen Sipulikanavalla kertoi saaneensa Doussikaupalta tällaisen viestin: "Olemme tulleet siihen tulokseen, että toimitamme asiakkaille uudelleen lähetyksenä matkalla seikkailevat kirjeet, laittaisitteko tilauksenne tiedot alla olevalla esimerkillä meille ja osoitetietonne www.temp.pm viestillä."

Doussikaupalla vaikutti olevan hyvä tarkoitus, mutta toteutustapa oli mahdollisimman hankala.


Tai ehkä tarkoitus ei ollutkaan niin hyvä.


Syöksykierre jatkui.


Aluksi pettyneet asiakkaat olivat riitauttaneet tilauksia saadakseen rahansa takaisin. Sitten yhä useampi halusi jättää Doussikaupasta negatiivisen palautteen Silkkitielle varoittaakseen muita. Silkkitien maksujärjestelmä toimii siten, että palautteen, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen, voi jättää vain jos on maksanut tilauksen. Toisin sanoen ihmiset olivat valmiita menettämään rahansa, jotta saivat haukkua Doussikaupan Silkkitiellä.

Negatiiviset palautteet ovat huonoa mainosta, ja siksi myyjät pyrkivät välttämään niitä. Niinpä Doussikauppa teki niin, että aina kun he saivat negatiivisen palautteen, peruivat he kaupan ja palauttivat rahat asiakkaalle.


Doussikaupan ajatuksenjuoksua oli täysin mahdotonta ymmärtää. Jos tarkoituksena oli huijata, miten ihmeessä sen oli määrä tapahtua?


Silkkitielle jätetyissä positiivisissa palautteissa toistui tietty kaava. Itse tuotteita kehuttiin, mutta paketointia haukuttiin. Palautteen antajien mukaan osoite oli monesti kirjoitettu lähes lukukelvottomalla tuherruksella.

Sipulikanavalla monet epäilivät positiivisia palautteita huijauksiksi. Jos ne olivat huijauksia, oli aika erikoista Doussikaupalta haukkua itseään. Jos ne eivät olleet huijauksia, on pakko hämmästellä, miksi Doussikauppa ei ottanut opiksi ja panostanut parempaan paketointiin.

Doussikaupan toiminta alkoi jo saada puhtaasti koomisia piirteitä.


Koomiseksi meni meno Sipulikanavallakin, kun jotkut väittivät, että Doussikauppa on poliisin salajuoni, jolla kerätään huumeidenkäyttäjien osoitteita. Väite ei saanut varauksetonta kannatusta.


Doussikauppa jaksoi perua kauppoja huhtikuun loppuun saakka. Sitten he antoivat periksi, ja negatiivisia palautteita alkoi ropista.


Doussikauppa poistui linjoilta pysyvästi. Viimeiset palautteet Silkkitiellä annettiin toukokuun puolivälissä. Osa kirosi Doussikauppan alimpaan helvettiin ja kertoi lähetyksen jääneen tulematta, osa kertoi saaneensa mitä tilasikin ja kehui tuotteen laatua.

Siihen päättyi Doussikaupan tarina. Loppusaldona oli 58 positiivista ja 32 negatiivista palautetta. Kauppoja Doussikauppa ehti tehdä 8451 eurolla, mikä on kaikki urpoilu huomioon ottaen yllättävän paljon.

Oliko Doussikauppa kusettaja vai ei? Vaikea sanoa, mutta oli se kumpaa tahansa, pieleen meni surkeimmalla mahdollisella tavalla. Entä oliko Doussikaupalla Douppikaupan Silkkitie-tunnukset? Enpä usko, mutta absoluuttinen totuus jäänee mysteeriksi, jonka vain Mulder ja Scully pystyisivät selvittämään.

RIP Doussikauppa 4/2017–5/2017.