maanantai 18. joulukuuta 2017

LSD on tie, totuus ja elämä

Uskonnolliset sarjakuvatraktaatit ovat varmasti monille Punaisen Kolmion lukijoille tuttuja.

Tarkoitan siis niitä yhdysvaltalaisen Jack T. Chickin (19242016) piirtämiä ja julkaisemia lyhyitä sarjakuvia, joissa haudanvakavaan sävyyn varoitellaan uskovaisia kaikesta mahdollisesta paholaisesta mormoneihin. (Chick oli itse baptisti.)

Traktaatteja on suomennettu ahkerasti. Ainakin vielä vuosituhannen vaihteessa niihin saattoi törmätä keskellä katua, kun höyrypäisimmät uskovaiset jakoivat niitä ohikulkijoille. Nykyään niitä myydään muun muassa täällä.

Traktaateissa on varoiteltu kaiken muun ohella myös huumeista, totta kai. Huumeille on omistettu oma sarjakuvansa, joka on suomennettu nimellä "Luota minuun!".


Olen lukenut tuon sarjakuvan, mutta en omista sitä, valitettavasti. Toisaalta en sitä niin paljon kaipaakaan, että olisin valmis maksamaan siitä. Googlaamalla löysin sarjakuvasta englanninkielisen pätkän, jossa LSD:n kokeilija kuolee takauman aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Kyllä, luit aivan oikein.


Traktaateista on tehty paljon parodioita. Myös sellainen parodia on olemassa, jossa Jumalan sijaan pelastajana onkin LSD.

Valitettavasti en tiedä, kuka tuon parodian on tehnyt. Se on selvää, että tekijä tuntee hyvin sekä LSD:n historian että Jack T. Chickin sarjakuvat. Parodian piirrostyyli ja kerronta mukailevat riemastuttavasti Chickin hengentuotteita.

Parodia on nimeltään "Chemical Salvation?". Se on julkaistu vuonna 2006, jolloin LSD:n keksijä Albert Hofmann täytti sata vuotta.


Merkittävin ero parodian ja alkuperäisten traktaattien välillä on se, että parodiassa kerrotut asiat ovat totta. Se toimiikin hyvänä tietopakettina LSD:stä ja psykedeeleistä.


Parodian voi lukea kokonaisuudessaan täältä. Suosittelen sitä kaikille muille paitsi niille, jotka suhtautuvat Jack T. Chickin sarjakuviin vakavasti.

Heille suosittelen LSD:tä.


2 kommenttia: