torstai 23. elokuuta 2018

Esplanadin raunioista voi nousta Silkkitien haastaja

Jo ammoisina aikoina, kun Douppikauppa hallitsi Suomen nettihuumekauppaa, toivoivat monet Silkkitielle haastajaa. Tämä oli yksi edesmenneen Sipulikanavan kestopuheenaiheista, ja sama aihe on toistuvasti noussut esiin myös Torilaudalla.

Kukaan ei kuitenkaan ole perustanut uutta suomenkielistä huumekauppasivustoa, vaikka se voisi olla tekijälleen todellinen rahasampo. Ei ennen elokuuta 2018.

"Meillä on ilo ja kunnia esitellä uusi suomalainen kauppapaikka, Esplanadi", alkoi lanka Torilaudalla 9. elokuuta.


Vihdoinkin joku oli käynyt toimeen ja tehnyt uuden sivuston! Oli sellaista jo odotettukin.

Vastaanotto oli kuitenkin tyly. Torilaudan lanka alkoi nopeasti täyttyä Esplanadin haukkumisesta. Osansa haukuista saivat niin tekniset ratkaisut kuin ulkoasukin.

Tutustuessani sivustoon jouduin toteamaan, että dissailulle oli syynsä. Esplanadi näyttää keskeneräiseltä ja sekavalta ja sen käyttäminen on monimutkaista.

Huumeiden tilaamisesta Esplanadilta minulla ei luonnollisestikaan ole kokemusta (ja vaikka olisi, en sitä tietenkään myöntäisi), mutta esimerkiksi asiakaspalvelun kanssa viestittelystä on. Pelkästään siinä mättää jo ihan liian moni asia.

Mikäli asiakaspalveluun haluaa olla yhteydessä, pyytää Esplanadi täyttämään lomakkeen, jossa on erilliset kohdat omalle käyttäjätunnukselle, vendorin nimelle, viestille ja kryptovaluuttaosoitteelle. Lisäksi pitää erikseen ruksia, onko kyseessä 0–300€ riitautus, 301–1000€ riitautus vai yli 1000€ riitautus.

Lomake on siis riitautuksia varten. Entä jos haluaa olla yhteydessä asiakaspalveluun jostain muusta syystä, mitkä kohdat silloin pitää täyttää?

Mieleeni nousee muitakin kysymyksiä. Miksi pitää erikseen kertoa oma käyttäjätunnuksensa? Eikö ylläpito tiedä, millä käyttäjätunnuksella olen kirjautuneena sisään? Vai onko tarkoituksena, että riitautuksia voi tehdä muiden nimissä? Miksi kukaan tekisi niin?

Minä otin asiakaspalveluun yhteyttä, koska halusin haastatella Esplanadin ylläpitäjiä. Viestikentän lisäksi täytin vain kohdan, jossa kysyttiin käyttäjätunnusta. Muiden kohtien täyttämiseen ei ollut mitään järkevää syytä. Klikkasin Lähetä-painiketta, ja viestini katosi. En tiennyt, oliko se lähtenyt liikkeelle, vai ainoastaan kadonnut.

Koska mitään ei tapahtunut, kokeilin vähän myöhemmin viestin kirjoittamista uudestaan. Tällä kertaa huomasin lomakkeen lopussa kohdan, joka pitää ruksia. Siinä henkilö vakuuttaa tarkistaneensa kaikki lomakkeen kohdat. Tämä lisäsi hämmennystäni. Pitikö minun oikeasti täyttää kaikki kohdat?

Yrityksen ja erehdyksen kautta minulle lopulta selvisi, ettei minun tarvinnut täyttää viestikentän lisäksi mitään kohtaa. Siitä huolimatta minun piti ruksia kohta, jossa vakuutin tarkistaneeni kaikki kohdat. Muussa tapauksessa viestini katosi, kun yritin lähettää sitä. Tämä otti päähän erityisesti silloin, kun olin kirjoittanut pitkät lätinät.

Jos viestiinsä saa vastauksen, ei sivu ilmoita siitä mitenkään. Esimerkiksi Silkkitiellä näkee sivun ylälaidassa ilmoituksen, mikäli on saanut viestin. Esplanadilla täytyy mennä kohtaan "Oma asiakaspalvelu", etsiä sieltä lähettämänsä viesti ja klikata kohtaa "Katso yhteydenottosi tietoja". Vasta sitten näkee, onko viestiin vastattu. Voit myös klikata vaihtoehtoa "Peru riitautus". Tämä on aina tarjolla, vaikka viesti ei liittyisi millään tavalla riitautukseen.

Jos vastauksen on saanut, on viestittely sitten siinä. Viestiketjua ei voi jatkaa. Mikäli haluaa kirjoittaa takaisin, on ryhdyttävä taas lomakkeen täyttöön.

Olisi minulla enemmänkin valitettavaa, mutta eiköhän tämä riitä. En edes keksi, miten yhteydenpidon voisi enää tehdä hankalammaksi. Aivan kuin Esplanadilla ei kukaan olisi tullut ajatelleeksi, miltä sivusto tuntuu tavallisen käyttäjän näkökulmasta. Jotain Esplanadin houkuttelevuudesta kertoo se, että vain yksi Silkkitien vendoreista on luonut sinne profiilin.

Ennen kuin Torilaudan sysop julkaisi Rottaverkon, tarjosi hän minulle mahdollisuutta tutustua palveluun etukäteen. Idea oli mainio siinäkin mielessä, että minä ulkopuolisena pystyin näkemään palvelun tuorein silmin. Jos Rottaverkossa olisi mielestäni ollut jotain korjattavaa, olisin sen toki sanonut. Esplanadin kehittäjien olisi ehdottomasti pitänyt käyttää ulkopuolista testaajaa.

Kaiken kritiikin vastapainoksi haluan sanoa, että eräs mielenkiintoinen seikka Esplanadiin liittyy.

Esplanadin tekijät ovat osoittaneet, että heillä on intoa, rohkeutta, pitkäjänteisyyttä ja osaamista pistää pystyyn kauppasivusto. Koska yleisö tyrmäsi Esplanadin, on heidän seuraava projektinsa Silkkitien kaltainen sivusto. Mikäli he ottavat opiksi kritiikistä ja hoitavat viimeistelyn kunnolla, voi tuleva sivusto hyvinkin olla vakavasti otettava haastaja Silkkitielle.

Haastattelin Esplanadin ylläpitäjiä. Haastattelin myös Esplanadilla toimintansa aloittanutta Silkkitien vendoria, jolla on uuteen sivustoon ammattilaisen näkökulma. Ensin on ylläpitäjien vuoro.

Minkälainen porukka Esplanadin puikoissa on?

ESPLANADI: Meillä on parin kolmen hengen tiimi tällä hetkellä. Hiljaisesta lähdöstä johtuen hommia ei tietenkään riitä tehtäväksi asti, mutta tulevaisuuden (ja myöhemmin tulevan kauppapaikan mahdollisen suosion myötä) luotettava ja asianosaava tiimi on ainakin valmiina reservissä. Osalla meistä on kokemusta kyberturvallisuuden parissa työskentelystä. Tarkemmin en halua kuvailla tiimiämme.

Miksi perustitte Esplanadin?

ESPLANADI: Perustimme Esplanadin tavoitteena kitkeä huijarit pois ennen kaikkea /pm/-osiosta sekä muilta kauppasivustoilta ja saada tarjottua rehellistä kauppa-alustaa vendoreille ja ostajille. Esplanadilla ylläpito on motivoitunut käsittelemään asiakaspalvelun riitautukset oikeasti rehellisellä tyylillä.

Mitkä ovat Esplanadin vahvuudet verrattuna muihin kauppasivustoihin, erityisesti Silkkitiehen?

ESPLANADI: Esplanadin vahvuus on avoimuus. Avoimuudella tarkoitetaan sitä, että sivuston sisäisiä lompakkoja ei ole, eikä ketään vaadita tallettamaan mitään mihinkään. Ostaja maksaa summan vendorin bitcoin-verkossa olevalle välitilille vasta tilauksen yhteydessä, ja sekä vendori että ostaja näkevät siirron oikeasti toteutuneen. Näin kukaan ei voi tehdä haamutilauksia tai hyväksikäyttää lompakkobugeja. Myös riitautukset ja niiden lopputulokset on helppo todistaa molemmille osapuolille.

Toinen vahvuus on jokaisen vendorin omat .onion-osoitteet. Jokainen erillinen .onion-osoite tarkoittaa jokaista erillistä tietokantaa. Tämä suojaa vendoreita, asiakkaita ja ylläpitoa mahdollisilta tietomurroilta. Saamme myös poistettua ja ohjattua asiakkaat pois epärehellisen vendorin kaupasta.

Aiotte perustaa Silkkitien kaltaisen sivuston. Millä aikataululla?

ESPLANADI: Aiomme tehdä 90% kopion Silkkitiestä, lompakkojärjestelmineen kaikkineen, jolloin bitcoinit siirretään ensin henkilökohtaiseen bitcoin-osoitteeseen ja sen jälkeen saldo ilmestyy sivulle. Tämän toteuttaminen pomminvarmaksi on tavoitteena. Kun saamme ihmisten luottamuksen, niin alamme tarjoamaan tätä avointa maksujärjestelmää vaihtoehtoisena maksutapana. Samalla ihmiset ehkä oppisivat ja kiinnostuisivat puolivahingossa lohkoketjuteknologiasta.

Aikataulusta en osaa sanoa mitään tarkkaa arviota. Karkeasti sanottuna aikaa voi mennä 4–6 kuukautta. Sivuston testaamiseen ja bugien etsimiseen haluamme kuitenkin panostaa, ettei se koidu sitten käyttäjien kohtaloksi.

Miksi perustatte Silkkitien kaltaisen sivuston?

ESPLANADI: Nykyinen Silkkitie on ollut tietääkseni ainoa suomalainen avoin multi vendor kauppapaikka, mutta sen tilanne on erittäin mielenkiintoisella ja epävakaalla tolalla. Jos ja kun uusi lompakkobugi ilmenee syksyn tai talven aikana, niin ehkä se on viimeinen niitti Silkkitien käyttäjille. Silkkitien alusta on uudelle käyttäjälle selkämpi kuin Esplanadi, ja jos pystymme Silkkitien kopion myötä käännyttämään ihmiset turvallisempaan maksujärjestelmään, niin onnistumme tavoitteessamme.

Miten sivustonne tulee olemaan Silkkitietä parempi?

ESPLANADI: Sivustomme tulee toimimaan kaikilla osa-alueilla ja olemaan puolueeton riitautuksien suhteen, sekä haluamme tarjota avoimet päätökset niin, että riitautustilanteessa vendori ja asiakas saavat varmistettua riitautuksen lopputuloksen oikeellisuuden.

Kuten aikaisemmin kerroin, vain yksi Silkkitien vendoreista on luonut Esplanadille profiilin. Kyseisellä vendorilla on pitkä kokemus Silkkitieltä. Vendori haluaa turvallisuussyistä vältellä kauppasivustojen ulkopuolista julkisuutta, joten en mainitse nimeä. Jokainen Esplanadin toimintaa seurannut tietää kyllä, mistä vendorista on kyse, mutta muiden ei sitä tarvitse tietää.

Miksi aloititte kaupankäynnin Esplanadilla?

VENDORI: Olemme jo pitkään etsineet toista kauppasivustoa minne laajentaa ja kun sellainen tuli, teimme heti sinne ns. placemarkerin, ettei kukaan huijari pystyisi meidän maineellamme ratsastamaan. Olemme kuulleet että Torilaudan puolella tällaista on tapahtunutkin, etenkin Wickr-koijarit ovat nimeämme ja mainettamme koittaneet käyttää hyväksi.

Miltä Esplanadi tuntuu vendorin näkökulmasta?

VENDORI: Erikoinen käyttöliittymä, vaatii totuttelua. Vaikuttaa kuitenkin teknisesti toimivalta sivustolta.

Tulisiko Esplanadia kehittää?

VENDORI: Kyllä, ehdottomasti. Jonkin verran on tullut palautetta siitä, että sivustolla ei ole omaa softalompakkoa, vaan asiakas maksaa ostoksensa kauppapaikan ohi myyjälle. Tämä vaikuttaa olevan suurin ihmetyksen syy ja arkailun aihe asiakaskunnassa.

Suositteletteko Esplanadia muille vendoreille?

VENDORI: Emme tällaisenaan. Asiakkaat tuskin Espalle siirtyvät Silkkitieltä tai muista marketeista ellei sitä muuteta enemmän muita marketteja muistuttavaksi.

Millaisena näette Esplanadin tulevaisuuden?

VENDORI: Kysyntää selvästi on Silkkitien kaltaiselle, suomenkieliselle kauppapaikalle. Jos marketista saadaan asiakasläheisempi ja enemmän muita sivostoja mukailevampi käyttöliittymältään, siitä varmasti tulee menestys.

Esplanadin ylläpitäjät ovat kertoneet perustavansa uuden sivuston, joka tulisi olemaan hyvin samankaltainen kuin Silkkitie. Mitä mieltä olette tästä?

VENDORI: Tässä uskoaksemme olisi menestyksen avaimet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti