Hasiksessa voi olla LSD:tä – tästä on kyse

Olin vuosituhannen vaihteessa mukana järjestämässä Mahdollisuuksien toria eräässä nimeltä mainitsemattomassa kaupungissa. Mahdollisuuksien tori on kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma, jossa kansalaisjärjestöt esittelevät toimintaansa.

Myös Youth Against Drugs osallistui tapahtumaan. Yhdistyksen edustaja tuli paikalle, pystytti pöydän ja asetti sille yhden ainokaisen kirjan. Sitten hän katosi läheiseen kahvioon. YAD:n pöydällä ei tosiaan koko päivän aikana ollut mitään muuta kuin yksi paksu kirja, joka kertoi tietysti huumeista.

Menin selailemaan opusta ja purskahdin nauruun, sillä silmiini osui seuraava pätkä: Huumeiden salakuljetus ja myynti on kylmää kaupankäyntiä: markkinointiporras laimentaa myymäänsä tuotetta lisätäkseen myyntivoittoa. Hasikseen on voitu sekoittaa esim. kamelinlantaa, LSD:tä, heroiinia tai PCP:tä.

Tämä on oivallinen esimerkki siitä, miten huumevalistus ja maalaisjärki voivat kiertää toisensa kaukaa. Jos tietää edes perusasiat yleisimmistä huumeista, voi päätellä siteeraamani pätkän olevan täysin järjetön. Ja jos joltakulta voisi odottaa näiden perusasioiden tietämistä, niin huumevalistuskirjan tekijältä/tekijöiltä.

Tekstin järjettömyyteen on kolme syytä:

1) Kirja siis väitti, että hasikseen on voitu sekoittaa muun muassa LSD:tä. Kiinnostava väite, sillä hasista käytetään polttamalla, kun taas LSD:tä nimenomaan ei voi käyttää polttamalla. LSD tuhoutuu poltettaessa eikä aiheuta minkäänlaista huumaavaa vaikutusta. Niinpä LSD:n sekoittaminen hasikseen olisi sen hukkaan heittämistä.

2) LSD, heroiini ja PCP ovat harvinaisempia ja kalliimpia kuin hasis. Yksi käyttöannos näitä aineita maksaa monin verroin enemmän kuin yksi käyttöannos hasista. Miksi kukaan jatkaisi halvempaa huumetta kalliimmalla, kun kalliimman myyminen sellaisenaan tuottaa paljon enemmän?

3) Tekstissä myös annetaan ymmärtää, että LSD:n, heroiinin ja PCP:n sekoittaminen hasikseen voisi liittyä sen laimentamiseen eli jatkamiseen. Tähän viittaa varsinkin se, että näiden aineiden joukossa mainitaan kamelinlanta. Hasiksen jatkaminen vaikkapa PCP:llä olisikin varsinainen neronleimaus, sillä niiden käyttöannokset ovat kooltaan/painoltaan ihan eri luokkaa. Vertailun vuoksi hasisgramman tuplaamiseen kuluisi karkeasti arvioiden sata PCP-annosta, ja LSD:n suhteen luku olisi vielä sata kertaa tätäkin suurempi.

Naurukohtauksesta selviydyttyäni jätin YAD:n pöydän ja toivoin, että joskus tulevaisuudessa huumevalistus olisi paremmalla tolalla. Kirja kuitenkin jäi mieleeni kummittelemaan. Löysin itseni silloin tällöin pohdiskelemasta, mikä sen nimi mahtoi olla. Lopulta aloin epäillä muistikuviani, sillä väite hasikseen sotketusta LSD:stä tuntui niin uskomattomalta.

Sitten, kaikkien näiden vuosien jälkeen, sain hiljattain tietää kirjan nimen: Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Samalla sain vahvistuksen sille, että muistikuvani oli oikea.

Kirjan ovat kirjoittaneet Päivi Dahl ja Tanja Hirschovits ja sen on kustantanut YAD (mikäpä muukaan). Sitä käyttää edelleen lähdemateriaalina muun muassa A-klinikkasäätiön Päihdelinkki-sivusto.

Lainasin sen heti kirjastosta.

Tästä on kyse – tietoa päihteistä tarjoaa nimensä mukaisesti tietopaketin aikansa yleisimmistä ja joistakin vähemmän yleisistä huumeista. Ja kuten arvata saattaa, kirjan tekijöillä ei ole hajuakaan siitä mistä ovat kirjoittamassa. Käyn nyt läpi kirjan koomisinta BS-osastoa. Enjoy!

KANNABIS

Kannabistuotteissa on imelä haju, jonka haistaa lähinnä poltettaessa. Niin varmaan joo, kukintohan ei sellaisenaan tuoksahda lainkaan.

Marihuanassa on THC:tä yleensä 0,35-12 painoprosenttia, hasiksessa 4-10 %. Jalostamisen myötä prosentit ovat tietysti nykyään ihan erilaisia, mutta olennaista tässä onkin se, että marihuanan suurin mahdollinen THC-prosentti arvioidaan korkeammaksi kuin hasiksen. Kirjan tekemisen aikoihin Suomen markkinoilla liikkui toki paljon hasista, jota voi hyvällä syyllä kutsua kamelinlannaksi, mutta aina on liikkunut myös laadukasta hasista, joka hakkaa THC-prosenteissa marihuanan mennen tullen. (Tällä hetkellä marihuanan THC-prosentti voi korkeimmillaan olla noin 30 ja hasiksen jopa 60.)

Yksi gramma hasista maksaa katukaupassa noin 25-100 markkaa ja yhdestä grammasta saadaan yleensä 1-3 päihdeannosta. Niin, mikäli ostaa sitä kamelinlantahasista. Normaalista hasiksesta saa paljon enemmän käyttöannoksia.

Kannabiksen käyttö voi aiheuttaa flash-back-ilmiön. Ei voi, se on pelkkä huumeilla pelottelijoiden päiväuni. Onneksi nykyään jopa Päihdelinkin kannabistietopankissa sanotaan takaumista, että ne ovat joko äärimmäisen harvinaisia tai niitä ei tapahdu ollenkaan.

Kannabista joskus kokeilleista arviolta 10% (jopa 20%) tulee siitä riippuvaiseksi. Ohhoh, melkoisia lukuja. Niiden paikkansapitävyyttä voisi pohtia hyvinkin monenlaisten tilastojen valossa, mutta otan nyt vain yhden esimerkin. Suomessa kannabista on polttanut vähintään kerran lähes 40 prosenttia 25–34-vuotiaista. Niinpä 4–8 prosenttia kaikista 25–34-vuotiaista pitäisi olla kannabisriippuvaisia. Mahtaakohan asia olla näin? Enpä oikein usko.

Kannabikseen mahdollisesti lisätyt, sen ohella taikka tilalla käytetyt muut aineet (kuten heroiini) lisäävät riskiä jäädä riippuvaiseksi muuhunkin kuin kannabikseen. Muista: sinunkin möyhyysi on katala diileri voinut sekoittaa HEROIINIA!!!

LSD

Harhoissa esim. madot voivat syödä omaa vatsaa. Sieltäpä tuli tarkka kuvailu happohalluista. Iholla kihisevät madot ja ötökät ovat kyllä jossain määrin yleinen harha, mutta lähes poikkeuksetta harha liittyy stimulanttien kuten metamfetamiinin tai MDPV:n pitkäaikaiseen käyttöön.

Kaikkivoipaisuuden tunne (...) altistaa erityisesti tapaturmille kuten ikkunasta ulos hyppäämiselle tms. Entä appelsiiniklassikko? Pointsit kirjalle siitä, että se jättää itsensä kuorimisen mainitsematta.

Noin joka viides matka on huono matka. Kyllä vain, tilastomatematiikka kertoo milloin paha trippi on tulossa.

Kuolemantapauksia satoja joka vuosi maailmanlaajuisesti. Onneksi kirjassa tarkennetaan, että kuolemantapaukset ovat yleensä itsemurhia ja tapaturmia. Yliannostukseen kun on käytännössä mahdotonta kuolla.

5-MeO-DMT

Voi aiheuttaa mm. vatsakipuja. Tämä on ainoa negatiivinen asia, joka aineesta kerrotaan. Taisi kirjan tekijöiltä loppua ideat kesken.

PSILOSYBIINISIENET

Joissain maissa kaupataan päihdesieniä myös katukaupassa. Näihin on voitu lisätä myös muita aineita, kuten LSD:tä. No mutta tietenkin! Heroiinia ja PCP:tä myös!

Psilosybiiniyliannos on hengenvaarallinen. Eikä ole. Psilosybiiniin on käytännössä mahdotonta kuolla, aivan kuten happoonkin.

Päihteenä käytetty, luonnossa kasvava Magic mushrooms (Psilocybe cubensis) -niminen sieni ei kasva Suomessa. Miksi jonkun sienen nimi olisi Magic mushrooms, siis monikossa? Oikeasti Magic mushrooms eli taikasienet on termi jolla tarkoitetaan kaikkia psilosybiinisieniä. Psilocybe cubensis on yksi taikasienistä, suomalaiselta nimeltään huurumadonlakki.

Tässä kaikki tällä erää. Vielä on monta ainetta jäljellä, joten jatketaan tästä ensi kerralla.

Osa 2: Ekstaasi hyydyttää veren

Osa 3: Heroiinissa voi olla HIV

Huumekäyttäjän oppikoulu

Luulin jo olevani niin turtunut median ajoittaiseen typeryyteen, ettei järjettöminkään huumeuutinen saisi sappeani kiehumaan, mutta väärässä olin.

Yle tuuttasi 18. marraskuuta bittiavaruuteen uutisen, joka ei ole uutinen lainkaan, vaan nippu väitteitä, joita ei perustella mitenkään. Tämä sinänsä on valitettavan tyypillinen tapa uutisoida huumeista, mutta nyt mennään metsään poikkeuksellisen lujaa.

Tiivistettynä "uutisessa" haastatellaan kajaanilaista nuorisotyöntekijää, joka kertoo kauhutarinoita huumeidenkäyttäjistä ja Järvenpään päihdesairaalasta. Jutun lopussa haastatellaan myös päihdesairaalan johtajaa, joka ampuu nuorisotyöntekijän väitteitä alas.

Mitään muita lähteitä toimittaja ei ole käyttänyt, joten jutussa on sana sanaa vastaan. Tästä huolimatta toimittaja on tehnyt tarkoitushakuisen valinnan kertoa nuorisotyöntekijän sanomiset faktoina, joiden varaan hän rakentaa koko jutun, kun taas päihdesairaalan johtajan sanomiset hän kertoo lainauksin, eli johtajan mielipiteinä.

Otsikko kuuluu näin: Huumevieroitus voi olla huumekäyttäjän oppikoulu – lääkkeet päätyvät katukauppaan. Tässähän ei ole mitään uutta. Huumevieroituksessa olevat usein kertovat toisilleen kokemuksiaan ja jakavat tietoa keskenään. Tätä ilmiötä kuvaili jo William S. Burroughs omaelämäkerrallisessa romaanissaan Nisti, joka julkaistiin vuonna 1953.

Toisin kuin otsikossa annetaan ymmärtää, kaikki lääkkeet eivät suinkaan päädy katukauppaan. Pieni määrä päätyy, sillä valvonta ei aina pelaa. Aivan kuten jotkut terveyskeskusasiakkaat myyvät lääkärin heille määräämät reseptilääkkeet kadulla. Nämä ovat lieveilmiöitä, joita ei voi täysin kitkeä pois niin kauan kun lääkkeitä ylipäätään on olemassa.

Sitten päästään itse asiaan. Ingressissä todetaan näin: Moraali rappeutuu huumepiireissä entisestään, sillä vanhemmat käyttäjät opastavat yhä nuorempia suonensisäisiin huumeisiin. Mihin tämä väite perustuu? Onko jossain tilasto tai tutkimus, joka kertoo huumepiirien yleisen moraalin tason? Onko jossain diagrammi, joka kertoo kokeneiden opastajien ja kokemattomien nuorten välisen ikähaarukan?

Jos väite esitettäisiin nuorisotyöntekijän mielipiteenä, niin mikäs siinä, kyllä mielipiteitä maailmaan mahtuu. Näin ei kuitenkaan tehdä, vaan väite esitetään faktana.

Ja pahemmaksi menee leipätekstissä: Vielä 15 vuotta sitten vanhemmat käyttäjät kunnioittivat sitä, että he eivät myyneet huumeita alaikäisille. WTF?!?

Alaikäisten huumeidenkäyttö oli kyllä ihan todellinen ongelma myös 15 vuotta sitten ja – uskokaa tai älkää – jopa sitä ennen. Nykyään huumeita voi tilata netistä, mutta ennen vanhaan ne oli pakko ostaa muilta käyttäjiltä. Mistä muualtakaan alaikäiset olisivat niitä ostaneet, jos eivät vanhemmilta käyttäjiltä?

Hassu juttu muuten, että lapsuuteni huumevalistuksessa käyttäjät kuvattiin moraalittomina hirviöinä, mutta nyt heitä muistellaan ritarillisina periaatteen ihmisinä.

Onneksi edes osa kajaanilaisen nuorisotyöntekijän horinoista esitetään lainauksina, eikä faktoina. Hän muun muassa sanoo, että Järvenpään päihdesairaalasta haetaan korvaushoitolääkkeitä Kajaanin seudulle, jossa Subutexin kysyntä on kovaa ja sen arvo satoja euroja.

Siis satoja euroja!

Lisäksi hän sanoo, että huumeiden hankkiminen on muuttunut siten, että ennen piti tuntea käyttäjiä, mutta nykyään netistä tilaaminen on helpottunut huomattavasti.

Jälkimmäinen lainaus on totta, mutta se on ristiriidassa ensimmäisen kanssa. Kun kerran netistä tilaaminen on helpottunut, miksi Kajaanissa maksetaan Subutexista satoja euroja? Kuka tahansa voi tilata esimerkiksi Silkkitieltä Subutexia suoraan postilaatikkoonsa, ja viimeksi kun tarkistin, oli Suomesta tilatun Subutexin hinta 46–60 euroa. Miksi kukaan maksaisi siitä satoja euroja?

Vaikuttaa surkealta opinahjolta tuo "huumekäyttäjän oppikoulu". Tai sitten Kajaanissa asuu Suomen vajaaälyisimmät narkkarit. Minä en siihen usko, mutta nuorisotyöntekijän puheista sellaisen käsityksen saa.

On surullista, että huumeista ja niiden käyttäjistä uutisoidaan edelleen näin ala-arvoisesti. Yksi syy tämän blogin (jota minun pitäisi päivittää huomattavasti useammin) perustamiseen oli se, että huumeista voi kertoa mediassa mitä tahansa satuja, eikä niillä tarvitse olla mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Yleensä viestimet pitävät velvollisuutenaan korjata esittämänsä väittämät, jos ne osoittautuvat virheellisiksi, mutta huumeuutisiin tämä ei päde. Ilmeisesti taustalla on ajatus, että virheellisistä väittämistä kärsivät ainoastaan käyttäjät, tuo yhteiskunnan vihattu pohjasakka, eivätkä he kehtaa tai pysty vaatimaan oikaisua.

Lisäksi huumeiden ja käyttäjien demonisointi myy aina.

Docventures 420

Tänään alkaa Docventuresin kolmas tuotantokausi. Docventures on suomalaisille jo niin tuttu formaatti, että kovin massiivista promokampanjaa Riku Rantala ja Tunna Milonoff eivät ole tällä kertaa tehneet.

Toista oli kaksi vuotta sitten, kun Docventuresin ensimmäistä tuotantokautta rummutettiin. Tuolloin Yle julkaisi runsaasti promomateriaalia, sekä kuvia että videoita. Alla yksi esimerkki kuvista:

Kahden vuoden takaisia videoita en ole enää löytänyt YouTubesta tai Ylen sivuilta, joten Facebook-linkki esimerkkivideoon riittäköön. Alla ottamani kuvankaappaus siitä:

En tiedä, huomasiko kukaan muu tätä, mutta promomateriaaliin on kätketty hauska yksityiskohta. Yksi seinäkelloista on nimittäin pysäytetty aikaan 4:20. Antamissani esimerkeissä se on kolmas kello vasemmalta, mutta joissain videoissa se on toinen vasemmalta.

Promokuvassa näkyy Rikun rannekello, jonka mukaan kello on kaksikymmentä vaille kolme. Seinäkellot näyttävät siis samaa aikaa, mutta eri aikavyöhykkeillä – kaikki muut paitsi yksi.

4:20 viittaa kannabikseen. Viittauksen kerrotaan saaneen alkunsa vuonna 1971 San Rafaelissa, Kaliforniassa, kun joukko teinejä päätti kokoontua kyseiseen kellonaikaan iltapäivisin polttamaan pilveä.

Sittemmin huhtikuun kahdeskymmenes päivä, joka yhdysvaltalaiseen tapaan merkitään 4/20, on muodostunut juhlapäiväksi, jolloin pajauttelijat kokoontuvat yhteen lempiharrastuksensa merkeissä.

Luvusta 420 on tullut niin suosittu kannabiksen symboli, että se on Yhdysvalloissa aiheuttanut viranomaisille päänvaivaa. Idahossa pössyttelijät ovat varastaneet 420 mailin merkkipaalun moottoritien varrelta niin usein, että se on korvattu 419,9 mailin merkillä.

Idaho ei ole ainoa osavaltio, joka on kärsinyt varkauksista. Ainakin Washingtonissa ja Coloradossa on tapahtunut samaa, ja myös ratkaisu ongelmaan on ollut sama.

Minnesotassa Goodhuen piirikunnassa on puolestaan tuskailtu tienviittojen kanssa. Piirikunnan läpi kulkee "420th Street", ja sen tienviitat on varastettu niin monta kertaa, että niissä lukee nykyään "42X Street".

Viranomaiset kokeilivat kylttien pulttaamista ja hitsaamista kiinni tolppiin, mutta kyltit vietiin tolppineen. Jos tolpat valettiin sementtiin, veivät varkaat sementinkin. Vasta kylttien muuttaminen muotoon "42X Street" lopetti varkaudet.

Docventures esitti ensimmäisellä tuotantokaudellaan kannabista käsittelevän dokumentin, joten 420-viittaus sopi promomateriaaliin kuin kaisla martikaiseen.

Nyt alkavalla kolmannella kaudella ei valitettavasti nähdä yhtään päihdeaiheista dokumenttia.

Oopiumia sai apteekeista vielä 2008 – ja ilman reseptiä

Kuluneen viikon kovin juttu oli Ylen tuottama neliosainen dokumenttisarja Huume-Suomen historia, jonka ensimmäisen osan TV1 esitti maanantaina. Kaikki jaksot ovat nähtävissä Areenassa, ja kokonaisuuteen kuuluu lisäksi neljä verkkodokumenttia.

Dokumenttisarja kertoo, kuinka monista yleisesti käytössä olleista lääkeaineista tuli 1900-luvun jälkipuoliskolla laittomia huumeita. Niin kattava ja ansiokas kuin sarja onkin, jotain jäi pimentoon: lääkemaailman outolintu Tannopon.

Kuten sarjassa kerrotaan, oopiumin myynti Suomen apteekeissa loppui 1950-luvulla. Oopiumin käyttö lääkkeenä ei kuitenkaan loppunut tähän, sillä samalla vuosikymmenellä suomalainen lääketehdas Orion toi markkinoille ripulilääke Tannoponin, joka sisälsi oopiumjauhetta.

Oopiumi, kuten muutkin opioidit, kovettaa tehokkaasti vatsaa, joten Tannoponista tuli hyvin suosittu ripulilääke. Suosiota tuskin heikensi oopiumin euforisoiva vaikutus.

Tannoponia valmistettiin peräti vuoteen 2008 saakka. Valmistus lopetettiin Orionin mukaan siksi, ettei oopiumia enää ollut saatavilla raaka-aineeksi. Selitys ei kuulosta uskottavalta, sillä vuonna 1961 YK valtuutti Intian tuottamaan oopiumia lääkinnällisiin tarkoituksiin, ja maa tekee sitä edelleen.

Todellinen syy lienee se, että viranomaiset epäilivät Tannoponia käytettävän muuhunkin kuin ripulin hoitoon.

Tannoponia on myyty pulloissa, tuubeissa ja erilaisissa pahvipakkauksissa, mutta 2000-luvulla markkinoilla oli enää yksi vaihtoehto, kymmenen tabletin pahvipakkaus. Vaikka Tannopon sisälsi oopiumia, sai sitä ilman reseptiä. Apteekkien hyllyillä sitä ei kuitenkaan nähnyt, vaan sitä piti erikseen pyytää. Lisäksi monet apteekit suostuivat myymään vain yhden pakkauksen kerrallaan.

Yhden tabletin sisältämä määrä oopiumia oli hyvin pieni, mutta väärinkäyttöä esiintyi silti. Mikäänhän ei estä ottamasta useampia tabletteja kerralla. Opioidiriippuvaisten keskuudessa Tannoponia käytettiin vieroitusoireiden lievittämiseen.

Tannoponissa oli vielä yksi erikoinen piirre. Huume-Suomen historian yskänlääkkeitä koskevassa verkkodokumentissa kerrotaan lääkekasvi belladonnasta, joka on sukua hulluruoholle. Molemmat sisältävät atropiinia ja skopolamiinia, jotka pieninä määrinä avaavat keuhkoputkia, mutta suurina määrinä ovat tappavan myrkyllisiä. Dokumentin mukaan belladonnaa sisältäviä lääkkeitä sai apteekeista 1970-luvulle saakka.

Tähän on olemassa poikkeus. Tannopon sisälsi myös belladonnaa.

Jos Tannoponeja söi liikaa, alkoi nähdä kaiken kahtena ja kärsiä muun muassa pahoinvoinnista ja kuumeisesta olosta. Tämä johtui atropiinin ja skopolamiinin aiheuttamasta myrkytystilasta.

Diileri ei ole dille

Tässäpä ilouutinen! Vihdoin välituntivalvojat voivat huokaista helpotuksesta.

Heti leipätekstin alussa toistetaan otsikon viesti: "Perinteinen kuva koulun nurkalla asiakkaita etsivästä huumekauppiaasta on historiaa." Syy tähän on tietysti nettikauppa, mutta se ei nyt ole olennaista.

Olennaista on koulujen pihoilla väijyvät diilerit, jotka tuputtavat lapsille ensimmäistä annosta ilmaiseksi ja tekevät lapsista huumeiden orjia. Onneksi näistä hirviöistä on nyt päästy eroon. Vai onko? Entä jos niitä ei ole koskaan ollutkaan?

Huumeisiin liittyy valtavasti myyttejä, ja se johtuu kahdesta asiasta: 1) ihmiset pelkäävät huumeita ja 2) ihmiset eivät tiedä niistä mitään. Tenavana minäkin opin pelkäämään koulujen ja jopa päiväkotien liepeillä kyttääviä huumekauppiaita, koska sellaisia kerrottiin olevan ja sellaisista varoiteltiin varsinkin huumevalistuksen yhteydessä. Nielin mukisematta kaiken, kunnes aloin pohtia asiaa toisesta näkökulmasta, diilerin kannalta.

Ensin mieleeni nousi kysymys, miksi huumekauppias etsisi asiakkaita juuri koulujen pihoilta. Eihän siellä ole kuin opettajia ja lapsia, ja niiden seassa hiipparoiva epämääräinen diileri herättäisi heti kaikkien huomion. Käsittääkseni huumekauppiaat yrittävät tehdä työtään mahdollisimman näkymättömästi välttääkseen kiinnijäämisen.

Sitten aloin ihmetellä, miksi huumekauppias haluaisi asiakkaikseen juuri lapsia. Eihän koululaisilla ole tuloja, päiväkotilapsista puhumattakaan, joten millä he ostaisivat huumeita, viikkorahoillako? Tuskin. Huumekauppiaan on tarkoitus tehdä kaupustelullaan rahaa, ja lasten valitseminen asiakkaiksi olisi todella huonoa bisnestä.

Kaiken huipuksi alaikäiset ovat asiakkaina iso riski, koska he elävät aikuisten valvonnassa. Jos opettajat tai vanhemmat huomaavat, että lapsi on sekaisin tai että lapsen hallussa on huumeita, pyrkivät he selvittämään juurta jaksaen aineiden alkuperän, ja silloin diileri on pulassa. Aikuiset asiakkaat eivät ole tilivelvollisia elämästään kenellekään.

Siitä on nyt reilut pari vuosikymmentä, kun kyseenalaistin tarinat koulunpihadiilereistä, enkä tähän päivään mennessä ole tavannut ketään tai edes kuullut kenestäkään, joka olisi oikeasti kohdannut tuon myyttisen hahmon. Eikä ihme, sillä olisi huumekauppiaalta silkkaa typeryyttä etsiä asiakkaita koulujen tai peräti päiväkotien pihoilta. Kyllä diilereilläkin on aivot, ja huumeille riittää kysyntää muutenkin.

Koulun nurkalla kyttäävä huumekauppias ei ole historiaa, koska sellaista ei ole koskaan ollutkaan. Sen sijaan myytti koulun nurkalla kyttäävästä huumekauppiaasta on toivottavasti historiaa.

PS. Turha toivo, ei myytti minnekään katoa. "Hämärät tyypit päiväkotien ja koulujen liepeillä" mainittu jälleen kerran. Muistakaahan varoa niitä.

Hirviöhuume on satuolento

Kuluneen viikon kohu-uutinen oli se, että krokodil-huumetta on tavattu Suomessa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3 keskiviikkona 26. marraskuuta otsikolla Hirviöhuume krokodil rantautunut Suomeen - käyttäjillä kuoliovaara. Näin raflaavaan aiheeseen oli toki muidenkin viestimien äkkiä tartuttava. Muutaman tunnin kuluttua Ilta-Sanomat jatkoi aiheesta otsikolla Tällaista jälkeä Suomeen rantautunut hirviöhuume aiheuttaa käyttäjälleen ja Iltalehti otsikolla VAROITUS: Näin lihansyöjähuume vaikuttaa ihoon. Apajille ennätti myös Yle: Karmea huume saapui Venäjältä Suomeen - "Syö käyttäjänsä".

Lihaa syövä hirviöhuume on siis täällä. Entä mihin tämä uutinen perustuu? Se onkin mielenkiintoista.

Yleensä, kun uutisoidaan uuden huumeen saapuneen Suomeen, tukeudutaan johonkin konkreettiseen näyttöön, kuten Tullin tai poliisin takavarikoimaan erään tai ruumiinavauksessa tunnistettuun aineeseen. Krokodilin tapauksessa tällaisia todisteita ei tarvita.

Yle kertoo lähteistä tarkimmin. Eräs on A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri, joka on kuullut, että yhdellä paikkakunnalla ja ehkä myös toisella on ollut yksittäisiä krokodil-tapauksia. Toinen lähteistä on Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin päihdeklinikan palveluesimies, joka on kuullut asiakkaiden kertoneen, että ainetta on markkinoilla. Sen käyttäjiä ei kuitenkaan ole ollut heillä hoidossa. Kolmas haastateltava on Haminan A-klinikan vastaava sosiaaliterapeutti, ja myös hän kertoo, että asiakkaat tietävät ainetta olevan. Asiakkaat eivät kuitenkaan ole tiettävästi itse käyttäneet sitä.

Merkillepantavaa on, että kaikki haastateltavat ovat kuulleet krokodilista joltain toiselta henkilöltä, joka on kuullut siitä kolmannelta henkilöltä. Yleensä tämä kolmas on itsekin vain kuullut siitä joltain neljänneltä.

Huumevalistus painottaa aina, että kun ostat kadulta ainetta, et voi koskaan olla varma, mitä saat. Tämä ilmeisesti ei päde krokodiliin. Jos joku narkomaani väittää nistikaverilleen, että krokodilia on tai on ollut markkinoilla, ja kaveri kertoo siitä auttamisjärjestön työntekijälle, on kyseessä todiste krokodilista.

Merkillepantavaa on myös se, ettei keskusrikospoliisi ja Helsingin huumepoliisi ole törmännyt krokodiliin minkään jutun tutkinnassa. Vaalimaan tullin päällikkö ei ole aineesta kuullutkaan.

Edellisen kerran krokodilista uutisoitiin laajemmin Suomessa syyskuussa 2013, kun aine rantautui Yhdysvaltoihin. Kaksi krokodilin käyttäjää löytyi Arizonasta, ja pian heitä löytyi myös muista osavaltioista. Vähemmälle huomiolle Suomessa jäi, että jo lokakuun lopussa jouduttiin toteamaan, ettei yhtäkään krokodil-tapausta pystytty vahvistamaan.

Krokodil mädättää käyttäjän lihakset niin, että luut tulevat esiin. Kehon vaurioituminen näkyy ensin iholla.

Ihovaurioita aiheuttavat myös monet muut huumeet, varsinkin suonensisäisesti käytettynä. Katuhuumeiden epäpuhtaudet ja apteekkituotteiden sidosaineet voivat tehdä hyvinkin tuhoisaa jälkeä verisuonistoon päästessään.

Kuluneena syksynä, vuosi Arizonan väitettyjen krokodil-tapausten jälkeen, on epäilty, ettei Yhdysvalloissa vieläkään ole todistetusti esiintynyt krokodilia. Vasta kun laboratoriossa vahvistetaan, että kadulta tai käyttäjästä on löytynyt krokodilia, voidaan asiasta olla varmoja.

Sama pätee Suomeen.

Lopuksi muutama huomio suomalaisesta uutisoinnista. Krokodil on kotikonstein tehtyä desomorfiinia, jossa on runsaasti epäpuhtauksia. Nimenomaan epäpuhtaudet aiheuttavat krokodilin kammottavat vaikutukset, ei desomorfiini. Vuosi sitten krokodil ja desomorfiini menivät mediassa iloisesti sekaisin, tänä vuonna faktat ovat olleet paremmin hallussa. Ainakin useimmiten.

Se on mielestäni erikoista, että krokodilista puhutaan muuntohuumeena. Jos jonkin jo olemassa olevan päihteen kemiallista rakennetta muokataan, on kyseessä muuntohuume. Krokodilin vaikuttava aine desomorfiini keksittiin jo vuonna 1932, eikä sen kemialliseen rakenteeseen ole koskettu. Ei mikään muukaan aine muutu muuntohuumeeksi epäpuhtauksia lisäämällä.

Krokodilin nimen sanotaan tulevan siitä, että käyttäjän iho alkaa muistuttaa krokotiilin suomuista ja paksua ihoa. Olen katsellut videoita venäläisistä krokodilin uhreista, ja on sanottava, että ei minulla tule krokotiili mieleen. Toisen teorian mukaan nimi on muunnelma desomorfiinin esiasteesta α-klorokodidista, jota saadaan kodeiinin ja tionyylikloridin reaktiolla.

On mahdoton sanoa, mistä nimi alun perin tulee. Se on selvää, että media tulee pysymään ensin mainitussa vaihtoehdossa. Lihansyöjähuume, joka ensin tekee käyttäjästä krokotiilin ja sitten syövyttää sisältä päin, on kuin luotu lööppeihin.

Krokodilista tullaan jatkossakin uutisoimaan Suomessa sensaatiomaiseen sävyyn, koska pelottelu ja kauhukuvien maalailu myyvät paremmin kuin asiallinen uutisointi. Eipä olisi klikkauksia paljoa kertynyt, jos uutisotsikot olisivat kertoneet totuuden:

"Krokodilista liikkuu huhuja, ja siinä kaikki."

Kumman kipulääkkeen sinä valitsisit?

Subutex on opioidiriippuvaisten korvaushoidossa käytettävä lääke. Se on myös eniten kuolemia Suomessa aiheuttava huume. Tarkemmin sanoen kuolemat aiheuttaa Subutexin vaikuttava aine buprenorfiini, joka on synteettinen opioidi.

Viimeisimmät tarkat tiedot huumekuolemista ovat vuodelta 2010, jolloin menehtyi 156 henkilöä. Buprenorfiini tappoi heistä 46. Toiseksi eniten tappoi tramadoli (26) ja kolmanneksi eniten fentanyyli (16). Synteettisiä opioideja kaikki.

Huumeidenkäyttäjille aineet ovat tuttuja, mutta kuka tavallinen tallaaja tuntee tramadolin? Aika harva. Amfetamiinin, LSD:n ja hasiksen osaa jokainen luetella, mutta Suomen toiseksi tappavin huume on suurelle yleisölle tuntematon.

Ei pitäisi olla. Tramadolia saattaa löytyä kenen tahansa lääkekaapista, sillä se on suhteellisen yleinen kipulääke, jota käytetään esimerkiksi hermosäryn hoitoon. Apteekeissa sitä myydään muun muassa kauppanimillä Tramal ja Tradolan.

Entä kolmanneksi yleisin tappaja fentanyyli? Myös se on kipulääke, mutta harvemmin käytetty kuin tramadoli. Fentanyyliä määrätään vain erittäin voimakkaisiin kiputiloihin. Sillä hoidetaan esimerkiksi syövän terminaalivaiheen kipuja. Fentanyyliä myydään laastarimuodossa, yleensä kauppanimellä Durogesic.

Edes kokeneet huumeidenkäyttäjät eivät aina ymmärrä, miten vahvaa fentanyyli on. Niinpä Durogesic-laastarien teho tulee monelle yllätyksenä, ja laastarin laittaminen suuhun tai nielaiseminen pikaisen vaikutuksen toivossa voi olla kohtalokasta. Fentanyyli, jota media kutsuu myös synteettiseksi heroiiniksi, onkin ajoittain otsikoissa laastareiden väärinkäytön aiheuttamien kuolemien takia.

Tramadoli sen sijaan ei uutisissa näy. Heroiini, kokaiini, ekstaasi ja gamma ovat kyllä jatkuvasti esillä, mutta ne eivät edes yhdessä tapa niin paljon kuin tramadoli.

Subutexia on helppo demonisoida, koska sitä käyttävät vain narkomaanit. Fentanyyliinkin kuolevat lähinnä laastareiden väärinkäyttäjät. Tramadolia kuitenkin käyttävät monet töissä käyvät ja perheestään huolehtivat tavalliset ihmiset. Ehkä juuri siksi tramadolista ei revitä kohuotsikoita. Kukapa haluaisi leimata niin sanottuja kunnon kansalaisia huumeidenkäyttäjiksi. Tai omaa läheistään.

Opioideissa on riskinsä ja haittansa, mutta niiden lääkekäyttöä ei kyseenalaisteta. Toisin on kannabiksen laita. Kannabis on turvallisempi kipulääke kuin opioidit, sillä se ei aiheuta fyysistä riippuvuutta eikä sen yliannostukseen voi kuolla. Tästä huolimatta on paljon helpompaa saada resepti tramadolille tai jollekin muulle opioidille kuin lääkekannabikselle.

Tramadolireseptin voi kirjoittaa kuka tahansa lääkäri, mutta kannabista monet lääkärit eivät suostu määräämään lainkaan. Lääkekannabista ei edes saa pelkällä reseptillä, vaan potilaan on lisäksi haettava erityislupaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta. Luvan voi saada vuodeksi kerrallaan. Ensimmäinen lupa myönnettiin vuonna 2006, ja kesällä 2013 niitä oli myönnetty noin sata.

Kannabis ei auta kaikkiin kiputiloihin, joita yleensä hoidetaan opioideilla. Joissain tapauksissa se kuitenkin auttaa. Tällaisissa tapauksissa on vaikea perustella, miksi koukuttava ja tappava opioidi olisi parempi vaihtoehto kuin kannabis.

Koska huumevalistuksessa vedotaan aina lapsiin, teen minäkin niin. Jos siis sinun lapsesi olisi pakko turvautua vahvaan kipulääkitykseen, haluaisitko hänen käyttävän mieluummin Subutexin jälkeen Suomen tappavinta huumetta vai ainoastaan miedoksi huumeeksi luokiteltua kannabista?